Month: joulukuu 2016

Outolasta päivää!

Lapsi täytti kesällä kolme vuotta, enkä ollut lainkaan osannut ajatella hänen olevan jo Tatu ja Patu -iässä. Kunnes mummonsa sitten puolivahingossa lainasi kirjastosta Tatun ja Patun Suomen, ja lapsi ihastui ikihyviksi. Aikuisellekin kirjat ovat olleet verratonta vaihtelua yksitoikkoiseen vauva- ja taaperokirjatarjontaan. Koko syksy meillä on hihitelty etenkin Tatu ja Patu Helsingissä sekä Tatun ja Patun oudot kojeet -kirjoille, joissa tekstiä on kuitenkin vielä kohtuullisen vähän.

tatutjapatut1

Kannet: Aino Havukainen ja Sami Toivonen / Otava

T&P-faniudesta rohkaistuneina otimme tietoisen riskin ja veimme lapsen katsomaan myös Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu -elokuvaa. Leffakokemus oli lapsen toinen: aiempi Nalle Puh -elokuvan katsominen sujui niin hyvin, että tiesimme lapsen jaksavan (juuri ja juuri) istua paikallaan noin 70 minuuttia. Kun tarinakin oli kirjoista osittain tuttu, ajattelimme, että eiköhän se siitä.

No, melkein. Paikallaan istuminen ei ollut ongelma (vaikka raivostuttava mainoskavalkadi kiristikin hermoja), mutta elokuvan jännittävyys oli. Pelottavia kohtia olivat kuulemma se, kun Stockmannilla oli pimeää sekä se, kun Tatu ja Patu joutuivat Linnanmäellä toisistaan eroon. Samaa olen kuullut monelta muulta perheeltä. Meidän näytöksessämme joku lapsi itki koko elokuvan jälkimmäisen puoliskon, meillä onneksi syli tyynnytti pahimmat tärinät.

tajapa

En nyt kritisoi elokuvaa sinänsä (minusta se oli aikuisen silmin katsottuna ihan pätevää viihdettä), mutta olen kauan ihmetellyt sitä, miksi lastenelokuvienkin on oltava niin dramaattisia ja juonivetoisia. Tatussa ja Patussa jos missä olisi ollut aineksia anarkistiseen revittelyyn myös elokuvan rakenteen tasolla (veikkaan, että lapsilla riittäisi ymmärrystä epäkonventionaaliselle assosioinnille ja arkilogiikkaa karttaville juonikuvioille), mutta ehkä sellainen koetaan sitten liian suurena taloudellisena riskinä. Arahkolle lapselle tuntuu olevan ylipäätään hirvittävän vaikea löytää mitään katsottavaa, jossa ei olisi “jänniä kohtia”. No, 3-vuotias on vielä niin pieni, ettei häntä ole mitään tarvetta välttämättä viedä elokuviin, mutta yleisellä tasolla näin.

Ihan ite tein.

Ihan ite tein.

Siitä ääneen lukemisesta ja sen hyödyistä kun nyt niin paljon puhutaan, niin kyllä, täällä luetaan päivittäin lapselle ääneen. Ehkäpä hän osittain sen vuoksi oppi 3-vuotissyntymäpäivänsä kunniaksi lukemaan. Vaikka lukeminen ehkä vielä pääasiassa onkin tuttujen kirjainyhdistelmien tunnistamista, on lapsi yllättänyt muutamia kertoja lukemalla sanoja, joita hänelle ei varmasti ole kukaan kertonut. Kirjainyhdistelmien aukikoodaamisen sisäsyntyistä tarvetta ja onnistumisiin ja oivalluksiin liittyvää riemua on mahtavaa seurata. Lapsi myös tavaa oikein (ei ole harjoiteltu, niin kuin ei sitä lukemistakaan), mikä ei kai oikein voi olla seurausta mistään muusta kuin siitä, että kielen rytmi on tullut jossain vaiheessa sisäistettyä.

Helmet-lukuhaaste:

18. Lastenkirja (joita olen tänä vuonna lukenut varmasti sata, mutta Tatut ja Patut nyt esimerkkinä)
29. Kahden kirjailijan yhdessä kirjoittama kirja

Tähän päättyy Helmet-lukuhaaste 2016. Saldo jäi aika heiveröiseksi, 26/50, mikä oikeastaan vähän yllätti, mutta aika moni lukemani kirja ei loppujen lopuksi osunut yhteenkään haasteen kohtaan. Ja toisaalta, jos lukee puoli vuotta pelkkää Knausgårdin kutosta

Mainiota uutta vuotta! Uusi Helmet-lukuhaaste odottaakin jo täällä! Mukana ollaan!

 

sparkler

Flunssakauden kirjat – osa 1

Hohhoh. Kenenkähän kuningasidea oli laittaa pystyyn kirjablogi elämäntilanteessa, jossa ei ehdi lukea tai kirjoittaa – ja silloinkin kun ehtii, on pää niin univajeen tylsistyttämä, ettei tahdo ymmärtää sanoja ja niiden merkityksiä?

Joulukuu on jälleen mennyt sairastellessa. Aattoiltana ei pistetty jalalla koreasti kuusen ympärillä vaan lohduteltiin kuumeista ja kurjaa oloaan huutavaa kolmivuotiasta sairaalan päivystyksessä. Hohhoh. Joulupäivä menikin sitten nukkuessa.

Alla pientä luetteloa syysflunssakaudella (kaikesta huolimatta) luetuista ja kuunnelluista kirjoista. Joululahjapaketista putkahti ilokseni Jukka Viikilän Finlandia-voittaja Akvarelleja Engelin kaupungista (Gummerus, 2016), jota olin kyllä ehtinyt jo aloittaa lukemaan sähkökirjana, mutta joka ehdottomasti on edukseen perinteisenä paperiversiona. Kansi on kaunis, ja kirjaa on ihana hypistellä ja silitellä. Ja Viikilän viisaiden pientensuurten lauseiden ääreen on myös palkitsevampaa pysähdellä paperilla, jossa niiden ympärillä on jollain lailla enemmän ilmaa kuin pienellä ruudulla.

 

Kuva: like.fi

Kuva: like.fi

Alison Bechdel: Äideistä parhain (Like, 2012)

Alison Bechdelin sarjakuvateos Hautuukoti oli ilmestyessään valtava menestys ja teki vaikutuksen myös allekirjoittaneeseen. Omaelämäkerrallisessa teoksessa Bechdel kertoi isänsä tarinan, ja Äideistä parhain -kirjassa ruodinnan kohteena on Bechdelin äiti. Bechdel yhdistää omaan elämäntarinaansa taitavasti ulkopuolisia kirjallisia lähteitä ja viitteitä. Äideistä parhaimmassa rinnalla kulkee muun muassa psykoanalyytikko Donald Winnicottin tarina.

Helmet-lukuhaaste:

11. sarjakuvakirja

 

 

esterjaruzjaMasha Gessen: Ester ja Ruzja (Tammi, 2006)

Helsinki Litissä keväällä vierailleen Masha Gessenin Ester ja Ruzja kertoo kiehtovasti Gessenin omien isoäitien, Moskovan-juutalaisten Esterin ja Ruzjan elämäntarinat. Ester pakeni Hitlerin vainoja Puolan Bialystokista Neuvostoliittoon, Ruzja taas syntyi Neuvostoliittoon ja teki suuren osan työurastaan Stalinin hallinnon sensorina. Molempien kohtaloksi ja myös pelastukseksi koitui lukeneisuus ja kielitaito. Teoksen alaotsikko ”Miten isoäitini selviytyivät Hitlerin sodasta ja Stalinin rauhasta” kertoo kaiken oleellisen.

Helmet-lukuhaaste:
4. Maahanmuuttajasta, pakolaisesta tai turvapaikanhakijasta kertova kirja

 
syysprinssiAnja Kauranen: Syysprinssi (WSOY, 1996)
Harri Sirola: Syysprinssin kalaretki ja kolme muuta kertomusta (Gummerus, 1997)

Kirjaparin lukeminen vuonna 2016 vei melkoiselle emotionaaliselle tripille omaan nuoruuteen. Kirjailijapariskunnan intohimoisen rakkaussuhteen ruumiinavaus herätti paljon mitä- ja miksi-kysymyksiä kirjoittamisen motiiveista, mutta päällimmäiseksi jäi tunteen palo ja kuin vaivihkaa myös vahva ajankuva.

Alli Haapasalon ohjaama Syysprinssi-elokuva (2016) on valitettavasti vielä näkemättä, koska sehän oli tietenkin ehtinyt jo poistua ohjelmistosta siinä vaiheessa kun mahdollinen hetki sen katsomiseen järjestyi. Pöh.

Helmet-lukuhaaste:

15. Kirjan kansi on mielestäsi ruma

17. Kirjassa juhlitaan

Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät (BookBeat-äänikirja, Tammi, 2014)

Valtosen massiivinen romaani on uskomaton erilaisten teemojen sikermä, josta muovautuu kokonainen länsimaisen elämäntavan analyysi, kritiikki ja sairauskertomus. Muun muassa tieteen etiikkaa ja aktivismia pohtiva teos ei kuitenkaan, ihme kyllä, kaadu temaattiseen runsauteensa vaan Valtonen onnistuu punomaan uskottavasti yhteen aineksia muun muassa tieteenhistoriasta ja -filosofiasta, sosiologiasta sekä kirjailijan omasta erikoisalasta, neuropsykologiasta. Vaikka loppuratkaisun näki jo kaukaa, oli se silti pakahduttava. Äänikirjalla on mittaa liki 26 tuntia, joten tämän parissa satunnainen työmatkakuuntelija sai kulumaan melkein kaksi kuukautta.

valtonenrytisalo.jpg.PNG

Minna Rytisalo: Lempi (BookBeat-äänikirja, Gummerus 2016)

Rytisalon Lempi on aikamoinen esikoinen: varmaotteinen, historiallisesti ja psykologisesti uskottava Lapin sodan aikaan sijoittuva perhetragedia, jonka kieli soljuu kauniisti ja jonka henkilöhahmojen tarinat ja motiivit ovat mahdollisia ja todentuntuisia. Teoksen loppu kiertää langanpäät näpsäkästi ja sopivan yllättävästi yhteen. Hieno debyytti, kerta kaikkiaan.

Oikein kauniita joulunrippeitä kaikille!

seurasaari2

© 2017 Hyviä sanoja

Theme by Anders NorenYlös ↑