Month: kesäkuu 2018

Maratoonari

Jaahas, kyllä se nyt on niin, että taidan ensimmäistä kertaa ikinä osallistua lukumaratoniin.

Koska kotona lukurauhan kanssa on vähän niin ja näin, päätin tehdä huolelliset alkuvalmistelut: otin naapurikaupungista Airbnb-kämpän ja lastasin sen jääkaapin täyteen ruokaa. (Olin suunnitellut tätä retriittiä muutenkin, mutta mara sattui sopivasti samaan ajankohtaan.) Jalkapallo ja suunnitellut megapitkät yöunet tulevat todennäköisesti katkaisemaan lukuriemun hyväksi toviksi, mutta näillä mennään. Stay tuned!

Kirjaan lukumaratonin alkaneeksi lauantaina 16.6. klo 14.00. Ensimmäinen kirja on Hernán Rivera Letelierin Elokuvankertoja.

(WP ei suostu nyt lataamaan lainkaan kuvia, joten tekstillä mennään. Päivittelen postausta etenemisen mukaan ja katson, josko saisin kuvaongelman ratkaistua.)

Elokuvankertoja luettu klo 15.30. Nopealukuisen pienoisromaanin kertoja on kirjan alussa kymmenvuotias María Margarita, jonka pyörätuolia käyttävä isä lähettää päivittäin elokuvateatteriin kuullakseen, minkälaisia tarinoita siellä esitetään. María katsoo elokuvat ja kertoo ne uudelleen kotona voimakkaasti eläytyen. Hän on hommassa niin hyvä, että ihmiset alkavat maksaa hänen kertomustensa kuulemisesta.  Maríasta tulee paikallinen kuuluisuus, kunnes televisio tulee ja muuttaa kaiken – ja tapahtuupa Chilessä 60- ja 70-luvuilla paljon kaikenlaista muutakin, kuten tiedämme. Kirjan ansiot ovat sen tiiviydessä, siinä, kuinka koruttomasti mutta kuitenkin kauniisti se kertoo ihmiskohtaloista. Mainio opus.

Se taitaisi olla sitten jalkapalloa ja sarjakuvia. Dupuy-Berberian: Tanger Carnets sekä Ruppert-Mulot: Apinatarha ohjelmassa seuraavaksi.

Tanger Carnets on osa Dupuy & Berberian -kaksikon Carnets-sarjaa, joka esittelee tunnelmallisia tuokiokuvia eri kaupungeista (mm. Barcelona, New York, Istanbul). Sarjakuva tarjoaa turistin näkökulman Tangerin hyörinään. Tekijät kuvaavat yhtä lailla pieniä sisäinteriöörejä kuin laajoja kaupunkimaisemiakin, ja värillisiltä sivuilta välittyy hienosti myös Gibraltarinsalmen uskomattoman kaunis valo. Kyllä tällä kuvastolla matkakuumeen saa aikaiseksi…

Ruppert ja Mulot ovatkin sitten ihan toista maata. Ohutta viivaa, kipeitä tarinoita, absurdia myllytystä. Musta huumori ja sarjakuvakerronnalla leikittely olivat mieleeni, piirrosjälki ei niinkään.

Kello on 18, takana 285 sivua. Etiäpäin.

Majapaikan sound system on kytketty niin, että musiikkia voi kuunnella myös saunassa. Minäpä kuuntelin siellä äänikirjaa – ihan voittajakonsepti! Löylyä heittäessä (psihhh!) tosin meni aina ohi virke tai pari. Kuuntelin läpi Pauliina Vanhatalon keski-ikätutkielman Toinen elämä, jossa Vanhatalo kirjoittaa pääosin omasta ruuhkavuosiarjestaan, nuoruuden valinnoista sekä keski-iän mahdollistamista uusista aluista. Keski-ikäistä lukijaa aihe kiinnostaa, ja toteutuskin on mielestäni onnistunut. Arkisesta aihepiiristä on syntynyt vetävä kirja, joka malttaa pysähtyä pohtimaan myös jokapäiväisiä itsestäänselvyyksiä.

Lukumaraton päättyy nyt lauantain osalta, aamulla jatketaan. Lauantain saldo 285 sivua ja 3h 26min äänikirjaa.

Huomenta! Aamupalan kaverina vetäisin Gustave Flaubertin Bibliomania-novellin, jonka Faros on julkaissut pienenä kirjasena Antti Nylénin ja Hannu Salmen kirjamaniaa käsittelevien esseiden kera. Alkuperäisen novellin taustatarina sairaalloisesta kirjamaanikosta on kyllä huikea. Nylén kirjoittaa omassa esseessään muun muassa digimurroksen vaikutuksesta kirjoihin, lukemiseen, lukijoihin ja kirjojen omistamiseen. Pidän Nylénin nyreydestä, ja siitä, että hänen tekstinsä on lähes aina ajatuksellisesti kristallinkirkasta ja kielellisesti moitteetonta. Tämäkin kirja oli minulla yksi #hyllynlämmittäjä monien joukossa, enkä ymmärrä miksi. Kirjahan oli hurmaava!

Sunnuntaina klo 10.20 kirjamaratonin saldo on 404 luettua sivua ja 3h 26min kuunneltua äänikirjaa. Tämä alkaa pikkuhiljaa olla tässä, koska kotimatka kutsuu, mutta ehkä vielä hetki riippumatossa kuitenkin…

Noin, tunti olisi vielä aikaa, mutta nyt täytyy lopettaa. Lukumaratonin lopputulos 474 paperista sivua ja 3h  26min äänikirjaa. (Luin lopuksi vielä vähän Marjo Niemen Kaikkien menetysten äitiä.) Paljon enemmän sain luettua kuin ennalta ajattelin, toki setissä oli mukana sarjakuvaa ja muutakin nopealukuista. Kivaa oli, eikä ähkyä tullut, voisin jatkaa vieläkin, jos ei olisi muita velvollisuuksia.

Keväästä kesään

Kevääni oli kovin alavireinen, ja lukeminen jäi hieman sivuun. Liian usein iltaisin olin liian väsynyt keskittymään mihinkään, toisinaan taas lukeminen onnistui, mutta ajatusten kokoaminen kirjoitusta varten osoittautui ylivoimaiseksi.

Olen kyllä lueskellut kaikenlaista. Ahmaisin Saara Turusen Sivuhenkilön aika lailla kertaistumalta. Viihdytin itseäni Gail Honeymanin Eleanorille kuuluu ihan hyvää -hittiromaanilla, samaistuin vanhemmuuden tuntemuksiin, joista Jani Toivola kirjoittaa teoksessaan Kirja tyttärelleni sekä paikkasin yleissivistystä kuuntelemalla Sinuhe egyptiläisen äänikirjana (siinähän se kevät mukavasti luiskahtikin). Tietokirjoista olen hakenut näemmä sekä elämänkatsomuksellisia (Mark Manson: Kuinka olla piittaamatta p*skaakaan) että kasvatuksellisia (Anna Tommola ja Sanna Häkkilä: Rauhoita ja rohkaise) vinkkejä. Eniten käytössä ovat kuitenkin olleet ns. lohtukirjani, joista esittelen tässä kolme. Niitä yhdistää monikin asia – tai ainakin Pariisi.

Kun mieli on musta, toimii Jean Rhys aina. Rhysin päähenkilöillä ei totisesti mene hyvin sen paremmin henkisesti, taloudellisesti kuin sosiaalisestikaan. Rhys kuvaa onnettomia henkilöitään kuitenkin suurella psykologisella tarkkuudella ja onnistuu kietomaan tekstiinsä paitsi toivottomuutta ja melankoliaa, myös tietynlaista (rappio)romantiikkaa ja kurjuuden alta sameana pintaan kuplivaa elämänhalua. Romaanin Kvartetti tapahtumat sijoittuvat 20-luvun Pariisiin, jossa päähenkilö, reilu parikymppinen Marya, pyrähtelee baarista ja suhteesta toiseen, miehistä pelastajaa etsien. Tahdoton heittopussi Marya on paikoin julmetun ärsyttävä antisankaritar, mutta naisen rooli on nähtävä suhteessa aikaansa. Sadan vuoden takaisessa Pariisissa Rhys-naisen toimeentulo todellakin oli kaksilahkeisista kiinni. Miehiinsä ripustautuva Marya, eräänlainen lapsinainen, tosin haluaisi muiden kantavan vastuun hänestä myös kaikilla muilla elämänalueilla, mikä aiheuttaa nykylukijalle väistämättä näppylöitä.

Kun sitten maailma alkaa näyttää valoisammalta ja ihminen on valmis nousemaan ylös kuopastaan, tarvitaan Patti Smithiä, sillä Pattissä on poweria. Pidän etenkin Smithin proosasta, joten odotin paljon hänen tuoreimmalta suomennokseltaan Omistautuminen, joka on alun perin julkaistu Yalen yliopiston Windham-Campbell-kirjallisuuspalkinnon yhteydessä pidettyihin luentoihin pohjautuvassa Why I Write -sarjassa. Ei Smithin kynä varsinaisesti tylsynyt ole, mutta Omistautuminen ei kokonaisuutena kuitenkaan toimi. Ongelma on pääasiassa rakenteellinen, sillä teoksen keskimmäinen osa, novelli nimeltä ”Omistautuminen”, ei ole tekstinä tarpeeksi vahva. Sen ympärille Smith on kuitenkin kirjoittanut paljon kiinnostavaa pohdintaa kirjoittamisesta ja kirjoittamisen motiiveista. Jos aihepiiri kiinnostaa, ei tämä pettymyskään ole.

Kauneimmaksi lopuksi: Patti Smithin pienoismuistelma Woolgathering, niin sisältä kuin ulkoakin kaunis pikku kirjanen, jossa Smith palaa lapsuuteensa, sen ainutkertaisuuteen ja taianomaisuuteen. Palaan kirjaan usein, ja usein kannan sitä mukananikin, sillä siitä voi lukea pienen pätkän sieltä ja toisen täältä ja tuntea olonsa jälkikäteen aina jollain tapaa kohottuneeksi.

© 2018 Hyviä sanoja

Theme by Anders NorenYlös ↑