Month: joulukuu 2018

Helmet-lukuhaaste 2018

Kun vuodesta on jäljellä enää rippeet, on aika kääriä lukuvuosi 2018 pakettiin ja hahmotella ensi vuoden suunnitelmia.

Blogi on ollut tänä vuonna valitettavan hiljainen, sillä kirjoittaminen ei ole jostain syystä oikein maistunut. Lukuiloa on kuitenkin onneksi ollut, etenkin nyt syksyllä. Helmet-lukuhaaste päättyi lukemaan 45/50, mikä on tähänastinen ennätys. Kirjojen määrä vaikuttaa kasvavan vuosi vuodelta sitä mukaa kun lapsi kasvaa ja alkaa viihtyä enemmän myös omissa puuhissaan. Lukuajasta on jatkuva pula, mutta äänikirjat ja e-kirjat ovat auttaneet hyödyntämään paremmin lyhyitä luppoaikoja esimerkiksi työmatkoilla.

Kokoan tähän muutamia haastekohtia ja -kirjoja, joista en ole taipunut bloggaamaan, mutta joita voin suositella lämpimästi.

 

Olli Jalonen: Taivaanpallo
(47. Kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta)
Tämän vuoden Finlandia-voittajasta on kenties sanottu jo kaikki, mutta liitynpä ylistyskuoroon minäkin. Jalonen on pitkäaikainen suosikkini, ja etenkin 14 solmua Greenwichiin on ollut minulle läheinen teos. Taivaanpallossa on samaa henkeä, ja pienen Angus-pojan koettelemukset liikuttavat. Samalla eteen avautuu laaja tutkielma tieteestä, uskonnosta, maailman- ja ihmiskuvista.

Sabine Forsblom: Betinka
(5. Kirja sijoittuu vuosikymmenelle, jolla synnyit)
Sydäntäsärkevä romaani teini-ikäisestä Betinkasta, 70-luvusta ja miehiksi ja naisiksi kasvamisesta. Forsblom ei anna siloiteltua kuvaa suomenruotsalaisen köyhälistön elämästä. Ennen kaikkea kyse on asenteista ja miesten ja naisten kammottavan toksisista rooleista. Päähenkilö Betinka tekisi mieli ottaa syliin, hänelle olisi niin paljon sanottavaa.

Marjo Niemi: Kaikkien menetysten äiti
(21. Kirja ei ole omalla mukavuusalueellasi)
Huikean intensiivinen monologi, jossa ei ole mitään turhaa. Hengästyttävä perhetarina ja sukellus mielen syvään päähän.

Hanna Weselius: Alma!
(38. Kirjan kannessa on kulkuneuvo)
Ohimennen kirjastosta poimittu romaani osui suoraan sydämeen. Weselius yhdistää taitavasti heterogeenisiä tarina-aihioita ja nostaa etualalle naisia, joilla ei ole aiemmin ollut etualalle asiaa – edes omissa elämissään.

 

Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia ja Tiranan sydän
(35. Entisen itäblokin maasta kertova kirja ja 39. Kirja on maahanmuuttajan kirjoittama)
Statovcin upeita romaaneja ei ole suitsutettu turhaan. Ne eivät totisesti ole mitään hyvän mielen kirjoja, mutta vievät tyystin mukanaan. Statovci ohjaa kertomuksiaan varmalla otteella, ja etenkin Kissani Jugoslavian rakenne on niin taidokas, että vallan liikutuin (minä nyt liikutun kaikenlaisesta).

Lucia Berlin: Tanssia ruusuilla ja muita kertomuksia – Siivoojan käsikirja 2
(15. Palkitun kääntäjän kääntämä kirja)
Berlinin proosa taipuu ja hengittää. Kirjailija maalaa tarkkoja kuvia menneiltä vuosikymmeniltä amerikkalaisen yhteiskunnan marginaaleista. Berlin on taitava kertoja, joka ei eläessään saanut ansaitsemaansa huomiota. Viime vuosina tähti on kuitenkin loistanut kirkkaammin.

Seneca: Elämän lyhyydestä
(28. Sanat kirjan nimessä ovat aakkosjärjestyksessä)
Seneca kirjoitti elämäntaidollisen tutkielmansa lähes 2 000 vuotta sitten, mutta ajankohtaisuus ei ole kärsinyt. Hauska ja osuva teksti tylyttää aiheesta kaikkia meitä, jotka tuhlaavat aikaansa turhuuksiin.

Helmet-lukuhaaste vuosimallia 2019 kuulostaa mainiolta, joten aion osallistua geimeihin tulevanakin vuonna. Tavoitteena on jatkaa myös hyllynlämmittäjien ja lukupinojen perkaamista. Myös luettujen kirjojen tilastoimista / muistiin kirjaamista aion jatkaa, ja siihen Helmet tarjoaa onneksi valmiit välineet (taulukoita, joihin löytyy linkki Helmet-haastesivulta). Tänä vuonna tilastot kertoivat muun muassa, että luen hieman enemmän naisten kuin miesten kirjoittamia kirjoja, yhtä paljon ääni- kuin painettuja kirjoja ja että BookBeat on tällä hetkellä tärkein kirjojen hankintatapa (sen dominanssi hieman yllätti). Valtaosa lukemistani teoksista oli kotimaisia.

Hyvää lukuvuotta 2019 kaikille teille ja meille!

Tarinoita naisista jotka lähtivät

Rakastuneena on vaikea kirjoittaa, joten suokaa anteeksi ylisanat.

Päädyin hiukan sattumaltakin kuuntelemaan äänikirjana Mia Kankimäen tuoreehkon opuksen Naiset joita ajattelen öisin, ja kävi niin, että jouduin vetäisemään heti perään kirjailijan esikoisteoksen Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin (miten upeat nimet molemmilla kirjoilla!). Teksti ei kerta kaikkiaan jättänyt minua rauhaan.

Olin toki tietoinen AJSSLN:n saamista hyvistä arvioista, mutta olin jostain käsittämättömästä syystä ajatellut, ettei kirja ehkä olisi ihan minulle. Virhe. Rakastuin Kankimäen tekstiin, kirjoittajan havainnointitapaan, kirpakkaan huumoriin ja tarkkaan ilmaisuun. Esikoisteoksessaan Kankimäki matkusti muun muassa Kiotoon Tyynynaluskirjan kirjoittajan Sei Shonagonin perässä. Toisessa teoksessaan hän esittelee muitakin “yönaisiksi” kutsumiaan hahmoja – naisia, jotka ovat jo kymmeniä tai satoja vuosia sitten seikkailleet ympäri maailmaa ja uskaltaneet vaikka mitä. Mukana ovat muun muassa Karen Blixen, jota Kankimäki seuraa Afrikkaan, Nellie Bly, joka vuonna 1889 matkusti maailman ympäri pelkkä käsilaukku matkatavaranaan ja vaikkapa Alexandra David-Néel, joka vuonna 1924 pääsi ensimmäisenä valkoisena naisena Lhasan kiellettyyn kaupunkiin kerjäläiseksi naamioituneena. Noin esimerkiksi.

Genreltään kirjat ovat lähinnä kerronnallista tietokirjallisuutta, johon kuitenkin yhdistyy paljon muuta: matkakertomusta, taiteilijaelämäkertaa, esseetä ja kaunokirjallisuutta. Kankimäki kirjoittaa rehellisesti myös luomisprosessista ja kirjoittajan ahdistuksesta, mikä tuo niin kirjailijan kuin kirjankin huomattavan lähelle lukijaa. Niinpä Kankimäen aihevalinnatkin koskettivat minua lopulta paljon enemmän kuin olisin ennalta osannut aavistaa. Nythän on niin, että olen suunnilleen samanikäinen kuin Kankimäki ja olen aina rakastanut matkustamista, kirjoja, kirjoittamista, asioiden tutkimista, sanoja, pölyisiä maanteitä ja kirskuvia kiskoja. Näin ollen epäilen ihastukseni olevan vähintään puoliksi kateudensekaista ihailua siitä, että joku oikeasti uskaltaa astua pois oravanpyörästä ja onnistuu samalla vielä kuorimaan itsestään esiin täysiverisen kirjailijan.

Unettomuutta en halua romantisoida, mutta unelmissani viettäisin itsekin joskus öitä, jolloin voisin ajatella noita kaikkia upeita seikkailijattaria ja haaveilla omista irtiotoista. (Nyt olen vain niin ruuhkavuosissa ja kuolemanväsynyt, etten tahdo pysyä hereillä yli iltakymmeneen. Saati että pystyisin ajattelemaan kokonaisia koherentteja ajatuksia, varsinkaan yöaikaan.)

Katja Kallio haastatteli Mia Kankimäkeä Helsingin kirjamessuilla perjantaina 26.10. Huomattavan runsaslukuista yleisöä tutkaillessa kävi selväksi, että kirjat vetoavat etenkin keski-ikäiseen naisyleisöön. Myös kirjablogeissa (joiden kirjoittajista iso osa on keski-ikäisiä tai -ikäistyviä naisia) Kankimäen vastaanotto on ollut poikkeuksellisen lämmin. Naiset joita ajattelen öisin on saanut viime kuukausina hyvin julkisuutta ja sen oikeuksia on myyty ainakin Venäjälle, Saksaan, Yhdysvaltoihin ja Hollantiin. Helmet-kirjastoissakin sillä näkyy olevan yli 1 800 varausta, lähes yhtä paljon kuin Olli Jalosen Finlandia-voittaja Taivaanpallolla.

Mia Kankimäki kirjoittaa:

Yönaisten neuvoja:
Ole rohkea. Ei haittaa, vaikka pelkäät.
Pelaa niillä korteilla, jotka saat.
Vaikka olisit sairas, voit silti elää täysillä.
Jos menetät kaiken, ala kirjoittaa.

 

Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin

BookBeat-äänikirja (Otava, 2013)

Lukija: Petriikka Pohjanheimo

Kesto: 14h 45min

 

Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin

BookBeat-äänikirja (Otava, 2018)

Lukija: Kati Tamminen

Kesto: 16h 12min

© 2019 Hyviä sanoja

Theme by Anders NorenUp ↑