Category: Elokuvat ja TV

Outolasta päivää!

Lapsi täytti kesällä kolme vuotta, enkä ollut lainkaan osannut ajatella hänen olevan jo Tatu ja Patu -iässä. Kunnes mummonsa sitten puolivahingossa lainasi kirjastosta Tatun ja Patun Suomen, ja lapsi ihastui ikihyviksi. Aikuisellekin kirjat ovat olleet verratonta vaihtelua yksitoikkoiseen vauva- ja taaperokirjatarjontaan. Koko syksy meillä on hihitelty etenkin Tatu ja Patu Helsingissä sekä Tatun ja Patun oudot kojeet -kirjoille, joissa tekstiä on kuitenkin vielä kohtuullisen vähän.

tatutjapatut1

Kannet: Aino Havukainen ja Sami Toivonen / Otava

T&P-faniudesta rohkaistuneina otimme tietoisen riskin ja veimme lapsen katsomaan myös Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu -elokuvaa. Leffakokemus oli lapsen toinen: aiempi Nalle Puh -elokuvan katsominen sujui niin hyvin, että tiesimme lapsen jaksavan (juuri ja juuri) istua paikallaan noin 70 minuuttia. Kun tarinakin oli kirjoista osittain tuttu, ajattelimme, että eiköhän se siitä.

No, melkein. Paikallaan istuminen ei ollut ongelma (vaikka raivostuttava mainoskavalkadi kiristikin hermoja), mutta elokuvan jännittävyys oli. Pelottavia kohtia olivat kuulemma se, kun Stockmannilla oli pimeää sekä se, kun Tatu ja Patu joutuivat Linnanmäellä toisistaan eroon. Samaa olen kuullut monelta muulta perheeltä. Meidän näytöksessämme joku lapsi itki koko elokuvan jälkimmäisen puoliskon, meillä onneksi syli tyynnytti pahimmat tärinät.

tajapa

En nyt kritisoi elokuvaa sinänsä (minusta se oli aikuisen silmin katsottuna ihan pätevää viihdettä), mutta olen kauan ihmetellyt sitä, miksi lastenelokuvienkin on oltava niin dramaattisia ja juonivetoisia. Tatussa ja Patussa jos missä olisi ollut aineksia anarkistiseen revittelyyn myös elokuvan rakenteen tasolla (veikkaan, että lapsilla riittäisi ymmärrystä epäkonventionaaliselle assosioinnille ja arkilogiikkaa karttaville juonikuvioille), mutta ehkä sellainen koetaan sitten liian suurena taloudellisena riskinä. Arahkolle lapselle tuntuu olevan ylipäätään hirvittävän vaikea löytää mitään katsottavaa, jossa ei olisi “jänniä kohtia”. No, 3-vuotias on vielä niin pieni, ettei häntä ole mitään tarvetta välttämättä viedä elokuviin, mutta yleisellä tasolla näin.

Ihan ite tein.

Ihan ite tein.

Siitä ääneen lukemisesta ja sen hyödyistä kun nyt niin paljon puhutaan, niin kyllä, täällä luetaan päivittäin lapselle ääneen. Ehkäpä hän osittain sen vuoksi oppi 3-vuotissyntymäpäivänsä kunniaksi lukemaan. Vaikka lukeminen ehkä vielä pääasiassa onkin tuttujen kirjainyhdistelmien tunnistamista, on lapsi yllättänyt muutamia kertoja lukemalla sanoja, joita hänelle ei varmasti ole kukaan kertonut. Kirjainyhdistelmien aukikoodaamisen sisäsyntyistä tarvetta ja onnistumisiin ja oivalluksiin liittyvää riemua on mahtavaa seurata. Lapsi myös tavaa oikein (ei ole harjoiteltu, niin kuin ei sitä lukemistakaan), mikä ei kai oikein voi olla seurausta mistään muusta kuin siitä, että kielen rytmi on tullut jossain vaiheessa sisäistettyä.

Helmet-lukuhaaste:

18. Lastenkirja (joita olen tänä vuonna lukenut varmasti sata, mutta Tatut ja Patut nyt esimerkkinä)
29. Kahden kirjailijan yhdessä kirjoittama kirja

Tähän päättyy Helmet-lukuhaaste 2016. Saldo jäi aika heiveröiseksi, 26/50, mikä oikeastaan vähän yllätti, mutta aika moni lukemani kirja ei loppujen lopuksi osunut yhteenkään haasteen kohtaan. Ja toisaalta, jos lukee puoli vuotta pelkkää Knausgårdin kutosta

Mainiota uutta vuotta! Uusi Helmet-lukuhaaste odottaakin jo täällä! Mukana ollaan!

 

sparkler

Mies Marsista

Nyt on bloggaaja vierailla vesillä ja heikoilla jäillä, käymättömillä interstellaarisilla korpimailla ihan kerta kaikkiaan. En lue koskaan scifiä. Avaruus ei kiinnosta vaan kammottaa. Tekninen jargon on etäistä ja työntää luotaan. Ja juonivetoiset teokset, joissa ei ole muita tasoja kuin se, mitä tapahtuu ja miten, jäävät useimmiten kesken.

Andy Weirin romaanin The Martian minut haastoi lukemaan mies, joka ajatteli teoksen olevan helppo johdatus genreen. Siinä hän oli kyllä oikeassa. Helppo kirja on siinäkin mielessä, että sen voi halutessaan hyvin lukea seikkailutarinana ja antaa piut paut kirjan tieteelliselle annille tai sille, pitävätkö faktat kutinsa (pitävät kuulemma erittäin hyvin, koska Weir on kovan luokan tiedenörtti ja avaruusentusiasti, joka välittää näistä jutuista).

The Martian oli alun perin Weirin omilla nettisivuillaan ilmaiseksi julkaisema tarina, jonka kirjailija laittoi lukijoiden pyynnöstä myyntiin Amazoniin. Sana alkoi kiiriä, ja The Martian kipusi myydyimpien scifi-nimekkeiden kärkeen. Ja sitten, yhden viikon aikana, tulivat kirjasoppari Random Houselle ja vahvistus elokuvasta, jonka ohjaisi Ridley Scott. Ei paha.

Kuvat: Into Kustannus ja SF Film Finland

Kuvat: Into Kustannus ja SF Film Finland

Juoni on lyhykäisyydessään seuraava: astronautti Mark Watney osallistuu Ares 3 -lennolle Marsiin. Tapahtuu onnettomuus, ja Watney jää punaiselle planeetalle yksin muun miehistön poistuessa, koska he luulevat Watneyn kuolleen. Seuraa eloonjäämistaistelu ja rutkasti viihdyttävää macgyverointia, kun Watney yrittää maksimoida elinpäivänsä ja selvittää, voiko epätoivoisesta tilanteesta olla minkäänlaista ulospääsyä.

Kammottavasta lähtötilanteesta huolimatta The Martian on ennen kaikkea hyväntuulinen veijariromaani, jonka viehätys perustuu päähenkilö-Markin loputtomaan positiivisuuteen. Tämä oli itselleni teoksen kiinnostavinta antia, sillä Markin optimistinen suhtautuminen kuolemanvakavaan tilanteeseen oli sekä yllättävää että piristävää. Koska olen itse puolityhjään lasiin itkeskelevä drama queen, jonka hanskat lentävät tiskiin pienimmästäkin vastoinkäymisestä, oli kerrassaan nautinnollista viettää aikaa Watneyn kanssa, jolla on pokkaa todeta pahassa paikassakin, että

“Okay, enough self-pity. I’m not doomed. Things will just be harder than planned.”

Hah! Mahtavaa.

Weirin teksti on joutuisaa, vetävää ja viihdyttävää. Kirja on rakennettu taiten montaa eri näkökulmaa hyödyntäen ja kaikki tähtää siihen, että lukijan on pakko saada tietää, kuinka tässä oikein käy. Kertakäyttöinen kirja kyllä on, mutta sellaisillekin on paikkansa. Viihdyin, pidin. Kannattaa lukea. Kirjan parissa meni myös Kindle-neitsyyteni, josta sanon vain tämän: rakkautta ensi silmäyksellä. Ainoastaan laitteen lamppu oli kehno.

Into Kustannus on juuri julkaissut Weirin romaanin suomeksi nimellä Yksin Marsissa. Ridley Scottin ohjaaman samannimisen elokuvan ensi-ilta on 9. lokakuuta. Leffassa kiinnostaa etenkin se, onko romaanin keveys ja päähenkilön veijarimaisuus päätetty säilyttää vai ollaanko liikkeellä perinteisemmällä Hollywoodin sankaritarinameiningillä. Toivon ensin mainittua.

Andy Weir: The Martian (Kindle Edition)
Ebury Digital (2011)
385 sivua

HelMetin lukuhaaste:
12. Kirja, jota ystäväsi on suositellut sinulle
40. Tulevaisuuteen sijoittuva kirja

Huomenna se alkaa

hellitMuistutukseksi vain, että ensimmäinen Helsinki Lit -festivaali starttaa ihan pian! Yle esittää festivaalin keskusteluja Teemalla ja Areenassa suorina lähetyksinä, mistä iso kiitos. Perjantaina 22.5. lauteille nousevat muun muassa Sofi Oksanen ja Mihail Šiškin, lauantaina 23.5. äänessä ovat Emma Hooper, Lena Andersson, Jörn Donner, Märta Tikkanen, Nura Farah ja Hassan Blasim. Peter Høegin, Monika Fagerholmin, Elina Hirvosen ja Jussi Valtosen perjantaiset puheenvuorot nähdään suorana vain Areenassa, mutta Teema-esitys on niillekin luvassa myöhemmin.

Aijai, jännittävää ja hienoa. Onnea tuoreelle festivaalille, toivottavasti kaikki sujuu kuin rasvattu ja jatkoa seuraa!

Täällä muuten ohjelmajohtaja Philip Teirin kiinnostava haastattelu, jossa Teir toivoo suomalaisen kirjallisuuskeskustelun muuttuvan yhteiskunnallisemmaksi ja värikkäämmäksi. En voisi olla enempää samaa mieltä.

Luovan työn edellytyksistä

lynchsugar

Kommentti on Eraserheadin ajoilta, nykyään Lynch ei kuulemma juurikaan käytä sokeria (miksi ei? kysyy nimim. Karkkinarkki -75).  Antakaa Davidille namia ja mania, niin saadaan se Twin Peakskin lopulta ulos. Tällä hetkellä todennäköisyys Lynchin paluulle vaikuttaa olevan 50 – 50, ainakin jos Dana Ashbrookia on uskominen. Jännää on.

Kirjan vuoden lukuhaaste osa 4 – David Nicholls: Kaikki peliin

Seuraavana lukuvuorossa olevalla lukuhaaste-kirjalla kuitataan peräti kahdeksan kohtaa HelMet-kirjastojen 50 kohdan listasta (no tämähän sujuu, 15/50 jo plakkarissa!). David Nichollsin esikoisromaanista Kaikki peliin (Starter for Ten, 2003, suomennettu 2012) on tehty myös elokuvaversio, siitä lisää postauksen lopussa.

10. Suositun kirjailijan ensimmäinen kirja
David Nicholls tunnetaan parhaiten bestselleristään Sinä päivänä (One Day, 2009) sekä muutamista käsikirjoittamistaan Rakkautta ja rimakauhua -jaksoista. Myös tuoreinta Yhtä matkaa (Us, 2014) -romaania on kehuttu. Kaikki peliin -teoksesta voi löytää monia Nichollsin myöhemmästä tuotannosta tuttuja elementtejä kuten nokkelaa sanailua, pop-kulttuuriviittauksia ja nuorten aikuisten kasvukipujen kuvauksia, mutta vielä hiomattomassa muodossa – tyypillinen esikoisromaani siis.

8. Kirja, jonka tapahtumat sijoittuvat Suomen ulkopuolelle
27. Nuorille tai nuorille aikuisille suunnattu kirja
48. Kirja, joka kertoo henkilöstä, joka on eri sukupuolta kuin sinä
Romaanin päähenkilö on 19-vuotias nörttipoika Brian Jackson, joka pääsee yliopistoon lukemaan kirjallisuutta. Opiskelu jää kuitenkin sivurooliin, kun muut opiskelijaelämän houkutukset – viina, bileet ja naiset – vievät huomion. Brianin ensimmäisen yliopistovuoden tärkein tehtävä tuntuukin olevan lumoavan kauniin Alice Harbinsonin hurmaaminen, mikä ei finninaamaiselta mammanpojalta oikein suju. Tärkeää on myös Yliopistovisa-tietokilpailuun osallistuminen.

 
kaikkipeliin
Brian on nolojen tilanteiden nuorukainen, joka onnistuu jatkuvasti tekemään itsestään ääliön. Mokailun seuraaminen voisi pienissä määrissä olla hauskaakin, mutta Nicholls vie tilanteet yli ja toistaa samaa kaavaa loputtomiin. Kirjan 414 sivusta olisi hyvin voinut karsia puolet. Toilailujen pitkittämisellä ei saavuteta mitään, ja käänteet ovat puuduttavan ennalta-arvattavia. Yliopistoelämän ja itsenäistymisen kuvaukset ovat eittämättä osuvia, mutta ei tämä minun maailmaani koskettanut – tiedä häntä, tuntevatko parikymppiset kirjan enemmän omakseen. Toisaalta Nicholls pelaa 80-luvun nostalgialla, josta nykynuoret eivät välttämättä kostu paljoakaan.

15. Kirja, jonka lukemista olet harkinnut jo pitkään
38. Kirja, jonka lukemisen olet aloittanut, mutta joka on jäänyt kesken
Kaikki peliin oli minulle vaikea kirja, jonka loppuun lukeminen tuntui kuitenkin tärkeältä. Hankin sen ollessani viimeisilläni raskaana, sillä arvelin tarvitsevani laitokselle kevyttä luettavaa. Nicholls tuntui symbolisesti sopivalta, sillä olin lukaissut One Dayn häämatkallani ja pitänyt siitä. Lisäksi Kaikki peliin -nimi tuntui osuvalta tulevaa koitosta ajatellen – ja voi, kuinka oikeassa olinkaan. Kun kaikki ei sitten mennytkään putkeen, tuli Nichollsin kirjasta minun sairaalakirjani, joka kulki mukana odotushuoneissa, sairaaloissa ja julkisissa kulkuvälineissä. Kun lääkärissä juokseminen myöhemmin loppui, oli opusta vielä hieman jäljellä, mutta minä en pystynyt koskemaan siihen pitkällä tikullakaan. Romaani pyöri kotona vuoden, kunnes nakkasin sen roskiin. Kaikki peliin on ensimmäinen ja toivottavasti viimeinen kirja, jonka olen heittänyt pois etsimättä sille jatkokäyttöä, mikä kertoo jotain traumatisoitumisen asteestani. Lukukokemukseen tapahtumat eivät vaikuttaneet, sillä kirjastosta haetun lainakappaleen pääsin nopeasti loppuun. Vain se yksi tietty kirjayksilö, johon olin mennyt lataamaan rutkasti symboliarvoa, oli minulle liikaa. Kyllä ihminen on pimeä olio.

47. Hauska kirja
Tämä on paras ja kenties ainoa kunnon syy tutustua Nichollsin romaaniin. Helppolukuinen viihdeteksti on sujuvaa, mutta juonen ja rakenteen tasolla ongelmia riittää. Jos nyt ei hyvää, mutta kelvollista aurinkotuoliviihdettä kumminkin.

2. Kirja, josta on tehty elokuva
Elokuvaversio Heikoin lenkki (2006) ei ole kirjaa kummempi. DVD:n kansipaperin mukaan kyseessä on “älykäs romanttinen komedia”… noh… ei. Ei älykäs, ei romanttinen saati hauska. Outoa, että Nichollsin lempeys ja lämpö (ja “wit”, tämä sana, joka niin huonosti kääntyy suomen kielelle) eivät välity valkokankaalle, sama tympeys vaivasi One Dayta (2011). Plussaa The Curen hiteistä sekä nuorista James McAvoysta, Rebecca Hallista ja Benedict Cumberbatchista, joista McAvoy näyttelee itse asiassa aivan kelvollisesti. Tuottajaportaassa on mukana niinkin isoja nimiä kuin Sam Mendes ja Tom Hanks, mutta eivät hekään ole kyenneet tätä nostamaan – sekä kirjan että elokuvan suurin ongelma kun on substanssin puute.

 

David Nicholls: Kaikki peliin
Otava (2012)
414 sivua
Alkuteos: Starter for Ten (2003)
Kääntäjä: Sauli Santikko
Alkuteoksen kansi: Hodder & Stoughton

 

Heikoin lenkki
Alkuperäisnimi: Starter for 10 (2006)
Ohjaaja: Tom Vaughan
Käsikirjoitus: David Nicholls
Pääosissa: James McAvoy, Alice Eve, Rebecca Hall, Benedict Cumberbatch, Dominic Cooper
Tuottajat: Gary Goetzman, Tom Hanks, Pippa Harris
Julkaisija: Future Film

© 2017 Hyviä sanoja

Theme by Anders NorenYlös ↑