Lukuhaasteen toisessa osassa luetaan Rosa Liksomin lyhytproosakokoelma Väliaikainen (2014), jolla saadaan ruksatuksi haasteen kohdat 6, 11 ja 47 (voisinkin kehittää tästä haasteesta oman laiskuriversion: kuka saa katettua kaikki 50 kohtaa mahdollisimman vähällä lukemisella?).

6. Kirja, jonka nimi on yksi sana
11. Sellainen suosikkikirjailijasi kirja, jota et ole aiemmin lukenut
47. Hauska kirja

Se, onko Väliaikainen novellikokoelma tai tositapahtumiin pohjautuva kirja, onkin sitten määrittelijästä kiinni. Tositapahtumiin pohjautuvalla kirjalla on lukuhaasteessa haettu kenties hieman toisentyyppistä teosta, mutta koska Liksom itse väittää esimerkiksi kaikkien eläintarinoidensa olevan pääpiirteittäin tosia (haastattelu, 10 minuutin kohdalla), mikäs minä olen vastaan sanomaan. (Kyllä varmasti pupu voi ampua metsästäjää jalkaan, miksei voisi. Fair play.)

 
rosa1
Hallitun ja eheän (ei kai Liksomin yhteydessä sentään sanoja ”hillitty” tai ”seesteinen” voi käyttää?) Hytti nro 6:n (2011) jälkeen Väliaikaisen lyhyet tarinat tuntuvat yllättävän räväköiltä, vaikka kyseessä onkin vain paluu juurille, Yhden yön pysäkin (1985), Unohdetun vartin (1986) ja Tyhjän tien paratiisien (1989) tunnelmiin. Väliaikainen on kenties piirun verran mietitympää tekstiä kuin 80-luvun teosten punk-henkinen roiskinta, mutta vahvuudet ovat samat: kieli on tarkkaa ja ilmaisu tiivistä, ja rivien väleistä kurkkii koko yhteiskunta. Komiikka kumpuaa absurdeista tilanteista, joille ei voi olla nauramatta ääneen, mutta samalla ihmiskohtaloiden kauheus ja maailman epätasa-arvoisuus lävähtää naamaan. Tunnistan todeksi, vaikken haluaisi.

Itkua ja naurua yhtä aikaa. Parasta.

”Ajattele, sä olet jo kohta kolme vuotta ja sä olet noin pieni, susta ei tule koskaan isoa tyttöä. Haluatko sä olla joskus ku äiti? Jos haluat niin sun pitää syödä ja paljon. Kyllä me tytöt kestetään, vaikka isi jätti meidät ja lähti sen huoran mukaan. Vittu mä vihaan sitä, mutta me selvitään, eiks niin. Saat sitten poppareita ja cokista, jos kävelet kiltisti autoon.”

Rakastuin Liksomiin jo yläasteella 80- ja 90-lukujen taitteessa. Suomi oli tuolloin kovin erilainen paikka kuin nyt ja jo se, että joku kirjoitti puhekielellä, tuntui erityiseltä ja nuorelle ihmiselle tärkeältä. Tarinoiden nyrjähtäneisyys oli virkistävää, ja on yhä. Kun selasin Tyhjän tien paratiiseja nyt uudestaan, hämmästyin, kuinka hyvin Liksom on kestänyt aikaa. Syynä on nähdäkseni se, että hänen kirjoittamisensa ydin on maailman armottoman tarkka havainnointi. Kieli, komiikka ja kärjistykset ovat tyyliä, joka miellyttää tai ei, mutta kukaan tuskin voi kiistää, etteikö kirjailijan tulokulma tähän hulluun maailmaamme olisi vilpitön ja aidosti utelias, ihmettelevä, empaattinenkin. Sellainen ei vanhene.

Oi ihana Rosa, kiitos taas tästäkin, olet kyllä yliveto.

P.S. Löysin lastenkirpparilta tällaisen hienon palapelin, jonka joudun ehkä pitämään itse 🙂 . Tietääkö joku, milloin näitä on tehty ja onko kuvia enemmänkin? Kiinnostaa, kirjojen ohella kun myös Liksomin kuvat viehättävät minua kovin.

 
rosa2
(Edit: No niin, palapelin kääntöpuolellahan se kerrotaan: kuva on nimeltään ”Familjen Great retkeilee” ja se on osa Kiasmalle suunniteltua EcoHelou-lastentuotesarjaa. Googlen mukaan sarjaan (1998 – 2005) kuuluu myös mm. värityskirja, kello ja kirjepapereita. Kirjepapereita, vau, a blast from the past. Harmi, että ovat menneet aikanaan ohi, lienevät nykyisin kiven alla.)

Rosa Liksom: Väliaikainen
Like (2014)
173 sivua