“Sukupuoleton seisoo kassalla etunojassa ja puhuu poninhäntätytön kanssa hiljaisella äänellä. En saa selvää onko ääni miehen vai naisen.
Mitä minä sillä tiedolla teen?
Muodostan ihmisestä käsityksen.
Osaan hahmottaa tyypin, kun tiedän onko se mies vai nainen.
Teen sitä koko ajan, joka päivä.
Vaikka vihaan sitä.
Vaikka vihaan karsinointia miesten ominaisuuksista ja naisten ominaisuuksista.
Vihaan sitä naisten karsinaa, johon minut aina tungetaan.
Minä en mahdu siihen.
Se on liian ahdas.
Ei siihen mahdu kukaan muukaan.”

 

Riikka Ala-Harjan uutuusromaani Kevyt liha on kertomus sukupuolten välisistä eroista ja lihan vaatimuksista. Ala-Harja kysyy, miksi miehen ja naisen liha ja halu eivät ole samanpainoiset ja miksi naisille yhteiskunnassa varattu lokero on edelleen kovin kapea.

Päähenkilö Saara on teatterin valosuunnittelija, joka valmistautuu Jussi Parviaisen Jumalan rakastaja -näytelmän ensi-iltaan. Valaistavana on näyttelijöiden lisäksi myös kolmimetrinen Daavid-patsas, maailman täydellisin vartalo. Samaan aikaan kehollisuus kiusaa Saaraa myös privaattipuolella, sillä sopivaa seksikumppania ei haluista huolimatta ole avioeron jälkeen löytynyt. Nainen nukkuu samassa sängyssä 7-vuotiaan poikansa kanssa ja kurittaa omaa lihaansa vapaahetkinään kuntosalilla.

Eräänä päivänä Saara törmää Jarnoon, hiljattain eronneeseen mieheen, jonka kanssa hänellä oli lyhyt suhde 25 vuotta aiemmin. Vanha suola janottaa, ja hetken aikaa seksisuhde maistuu makealta.

kevari
Sukupuolisuus, seksi, kehojen loputon muokkaaminen. Ala-Harja on ajankohtaisten teemojen äärellä nostaessaan esiin mieheksi ja naiseksi kasvamisen / kasvattamisen sekä miehenä ja naisena elämisen eroja. Hyviä huomioita on rutkasti ja kiinnostavaa on sekin, kuinka Saara kokee monessa asiassa olevansa sukupuolten välissä, vahvempi, himokkaampi ja maskuliinisempi kuin moni mies.

“Saan minä samastua keneen tahansa, mieheen tai naiseen. Samastuuko mies koskaan naiseen?”

“Miehet istuvat haarat leveällä. Naiset nipistävät itsensä kiinni.”

“Miksi sanotaan vastakkainen sukupuoli kun se voisi olla rinnakkainen?”

Kysymyksiä on lopulta enemmän kuin vastauksia, eikä romaani kohoa missään vaiheessa Saaran arkirutiinien yläpuolelle. Hyvän romaanin ainekset ovat kasassa, mutta tällä kertaa Ala-Harja vie kertomustaan suuntiin, jotka eivät itsestäni tuntuneet niin oleellisilta. Saaran arjen kuvaus nappaa sivuista leijonanosan, ja vaikka ymmärrän miksi (Saara ei pääse arkeaan karkuun, se on ympäristö, josta hän huomionsa tekee, sen on tarkoituskin olla toisteista ja puuduttavaa), en kokenut sitä aina kovin kiinnostavaksi.

Kevyt liha on kuitenkin taitavasti rakennettu, temaattisesti ehjä ja sen eri osat tukevat hyvin toisiaan: Saara käy samoja aiheita läpi niin työssään kuin kotonaankin, yhtä lailla äitinä, naisena kuin puolisonakin. Daavid-näytelmän ja Saaran yksityiselämän rinnastaminen toimii hienosti. Pidän valtavasti myös Ala-Harjan lauseesta, joka on ankaran lyhyttä ja tiivistä, mutta ei lainkaan tylyä. Huumoriakin on, lyhyissä tokaisuissa ja huomioissa, jotka ovat yhtä aikaa teräviä, tosia ja usein ironisia.

“Olen hiljaa, en sano mitään, vaikka haluaisin lisätä, ettei kukaan koskaan puhu naisen kujanjuoksusta. Ei semmoista käsitettä ole. Ei kukaan puhu naisen voimainkoettelusta. Eikä filosofisista pohdinnoista, ainakaan tosimielessä, ilman naistenlehtilässytystä.”

Erikoismaininta erityisen herkullisesta kansitaiteesta!

Riikka Ala-Harja: Kevyt liha
Like (2015)
216 sivua
Kansi: Perttu Lämsä