Minusta tuli tänä keväänä kesämökinomistaja. Vanhan perhemökin omistajuus on kohdallani puoliksi vastentahtoista – ei mökin vuoksi, vaan siksi, että ränsistymään päässyttä mörskää on nyt pakko ryhtyä itse remontoimaan, mikä syö aikaa, rahaa ja hermoja. Oma tupa, oma lupa, omat laskut ja vastuut. Mökki on nykyvaatimustasolla mallia askeettinen: ei sähköjä, ei vettä, puucee sekä rämettyneet tontti ja ranta. Edessä tekemättöminä ovat isot päätökset. Tehdäänkö tästä talviasuttava? Hankitaanko sähköt ja miten? Entä vesi? Hartioita lysyyn painavat myös sekava jätevesiasetus ja byrokratia ylipäätään.

Kärsimättömänä tyyppinä olen ollut jo henkisesti huutamassa Huvila & huussi -tiimiä hätiin. Kaikki uusiksi kerralla, ei jäädä tuleen makaamaan, ei kiduttavaa kymmenvuotisprojektia tänne, kiitos! Realiteettien (lue: hoitovapaan kuiviin imeneen pankkitilin) persuksiin puraisun jälkeen on ollut pakko nöyrtyä ja alistua hitauteen. Vuosikymmenen mittainen työleiri lienee tosiasia, mutta ehkä siihenkin voi opetella suhtautumaan rennosti.

Kiinnostuneena (ja vähän kateellisena) olen seurannut Aika kypsä äidiksi -blogissa käynnissä olevaa kesämökin osto- ja remonttiprojektia. Tilanteemme on aika samanlainen, mitä nyt toiset hoitavat hommaa Lontoosta käsin. Samanikäiset lapsetkin meillä on. On ollut ilo seurata, kuinka vauhdikkaasti homma tuolla etenee. Meidän minityyppimme posketon kiinnostus kaikkia teknisiä vempaimia kohtaan on aiheuttanut sen, että googlea ja muita nykyaikaisia apuvälineitä kuten puhelimia voi ilman megakilareita käyttää vain lapsen nukkuessa tai poissa ollessa. (KÄTEEN!!! KÄTEEN!!! ANNA! KÄTEEN! KONE! NAPPI! NAPPIII!!! PAINAA PAINAA!!!) Niinpä kaikki suunnittelut, viestittelyt, tiedonhaut jne. hoidetaan meillä joko päikkäriaikaan tai öisin, mikä ei ole se kaikkein rationaalisin hetki isojen päätösten tekemiseen.

Niinpä täällä on lähestytty aihetta lähinnä teorian tasolla. Hannu Rinteen Perinnemestarin kesämökki (2015) on kelpo perusteos urbaanille mökkiuunolle, joka kaipaa omien pohdintojensa tueksi selkeästi aukikirjoitettua rautalankaopasta. Kirjan mökit ovat 60- ja 70-luvuilla rakennettuja tai sitä vanhempia, mutta uudemmankin mökin remppaajalle tarjolla on hyödyllistä tietoa viranomaismääräyksistä, budjetoinnista, talotekniikasta ja tietysti myös siitä kovimmasta ytimestä: eristämisestä, mökin kuivana pitämisestä, maaleista, tiivisteistä, ovista ja ikkunoista. Perinnemestari-sarjan kantavana ideana on kunnioittaa vanhojen rakennusten historiaa, tyyliä ja rakennustapoja, mikä tietenkin on järkevää. Minulle tarkoituksenmukaista on sekin, että kirja on tuore. Kun omat pohjatiedot ovat mitä ovat, on tärkeää voida luottaa siihen, että luettu tieto ei ole auttamattomasti vanhentunutta.


Ella Rädyn ja Hanna Marttisen Suomalainen metsäpuutarha (2014) on puolestaan erinomainen haaveilukaveri. Kirjan selailu herättää toiveet siitä, että meidänkin tontillamme voisi joskus olla jotain muutakin kuin kuutioittain epätoivotuissa paikoissa sijaitsevaa epämääräistä ryteikköä / biomassaa, josta haluaa vain päästä eroon (ja joka tälle luontoon muutenkin epäluuloisesti suhtautuvalle ihmiselle on loputon uhkien lähde, jossa lapseni kimppuun pääsyä odottavat käärmeet, punkit, myyrä(kuumee)t ja suunnilleen kaikki karhua pienemmät öttiäiset). Kirja esittelee kauniita, luonnollisen näköisiä metsäpuutarhoja, joita ei ole siloiteltu liiaksi. Mahtava oppikirja jokaiselle, joka on syntynyt multasormi keskellä kämmentä. Tämä sanojen rakastaja oppi opuksesta myös paljon uusia termejä: hikevä maa, ksantofylli, siemenystö. Sympaattista on sekin, että Dendrologian seuralla kerrotaan olevan “kärhökerho”… Hikevä olkoon Päivän hyvä sana – kuvaava ja informaatiota välittävä myös sellaiselle, joka ei ole sanaa koskaan aiemmin kuullutkaan.

Kuvitus on fantastisen kaunis, tosin itse olisin kaivannut lisääkin informatiivisia kasvikuvia, koska kasvien nimet eivät kerro minulle mitään. Hauskimmillaan lukukokemus olikin täyttä dadaa: “Varjoyrtti on selvästi voimakkaampi kuin valkotäpläimikkä. Keltapeippi on myös melko vahva, mutta sen saa pidettyä kurissa. – – Joka paikassa pärjäävä rönsyansikka, valko-vihreälehtinen kirjovuohenputki ja rönsytiarella leviävät juuri sopivasti.” Siis että mikämitä? Mutta kyllä kirjan avulla noviisikin alkuun pääsee. Kasvupaikkatyypin määrittelyyn annetaan selkeitä, konkreettisia ohjeita, ja kasvien valintaa opastetaan monesta eri näkökulmasta.

Unelmia, unelmia. Siperiankärhöä tänne, alppiruusuja tuonne, peitekasviksi ainakin kuunliljaa. Mutta jos nyt silti ensin ottaisi yhteyttä siihen ystävään, jolla on raivaussaha.

Mökinomistajan työkalupakki. Pohjapiirustus, tarjouspyyntöjä, teoriaopuksia. Ja paljon kahvia.

Ja kun nyt kehulinjalle lähdettiin: varsin hyödyllinen opus on ollut myös Janne Käpylehdon Mökille sähköt auringosta & tuulesta (2014), joka tarjoaa ihailtavan tiiviissä ja yleistajuisessa muodossa tietoa kesämökkien sähköistämisestä. Erityisen havainnollisia ovat sähköjärjestelmän mitoitukseen liittyvät kaaviot ja laskukaavat. Mekin tulemme todennäköisesti päätymään aurinkosähköön, muun muassa siksi, että paikallinen sähköyhtiö päätti hinnoitella itsensä ulos yhtälöstämme. Vaan mikäpä siinä.

HelMet-lukuhaasteessa edetään tällä luku-urakalla pari pykälää:
3. Vuonna 2015 julkaistu kirja (Perinnemestari)
9. Tietokirja

Hannu Rinne: Perinnemestarin kesämökki
WSOY (2015)
272 sivua
Kansi: Hannu Rinne, Jaana Viitakangas-Rinne

Ella Räty, Hanna Marttinen: Suomalainen metsäpuutarha
WSOY (2014)
175 sivua
Kansi: Hanna Marttinen

Janne Käpylehto: Mökille sähköt auringosta & tuulesta
Into Kustannus (2014)
92 sivua