Jukka Laajarinteen esseekokoelma Tiloissa (2016) kuulostaa paperilla kaikelta siltä, mikä saa minut syttymään. Takakannessa kerrotaan kirjan käsittelevän mielen, kehon ja ympäristön suhdetta. Olen itse ollut aina herkkä aistimaan paikkojen ominaislaatua ja fiiliksiä, ja ne myös tarttuvat minuun takiaisen lailla. Rakastan karttoja ja kaupunkitilojen historiallista kerrostuneisuutta. Kirjoitin aikoinaan graduni identiteetin ja paikan suhteesta, joten kyllä – kiinnostuskerroin oli tämän kirjan kohdalla kohdillaan.

Laajarinne on kirjoittanut lastenkirjoja, tietokirjoja, romaaneja ja paljon muutakin. Olen lukenut hänen töistään aiemmin maanmainion opuksen Muumit ja olemisen taito (2009), jossa Laajarinne tutkaili Muumi-kirjoja eksistentiaalifilosofian viitekehyksestä käsin. Tuo teos oli niin monessa kohdin niin osuva, että huomasin sekä kyynelehtiväni että nauraa räkättäväni useampaan otteeseen, usein yhtä aikaa. (Siitä kannan kyllä yhä kaunaa, että jouduin kirjan lukemisen jälkeen myöntämään olevani pesunkestävä oman elämäni Vilijonkka – vaikka olin tietenkin ajatellut olevani Pikku Myy. Kiitti vaan.)

tiloissa

Tiloissa-teoksessa Laajarinteen teesinä on se, ettei mieltä, kehoa ja maailmaa voi lopulta erottaa toisistaan. Tilat ovat meissä yhtä paljon kuin me tiloissa – ja rajapinnoilla käy melkoinen kuhina. Laajarinne käsittelee aihettaan paitsi omakohtaisten kokemustensa kautta, myös tutkimuskirjallisuuteen tukeutuen. Hän vie lukijan mukanaan muun muassa vuorille, luoliin ja urban exploration -retkille, Sveitsiin, Berliiniin ja Harun saarelle. Ihmisen ja ympäristön vuorovaikutusta kurkistellaan useista kulmista, viitteitä on (psyko)maantieteeseen, filosofiaan, neurotieteeseen, psykologiaan, sosiologiaan, kaupunkitutkimukseen, moraalihistoriaan ja ties vaikka minne.

Lukukokemus ei ole kuitenkaan millään muotoa raskas tai kuiva, sillä kirjoittajana Laajarinne on paitsi selkeä, myös hyvin viihdyttävä. Sujuvaa tekstiä lukee mielellään. Kieli on jämptiä asiatekstiä, hauskuus nousee substanssista, tehdyistä havainnoista ja kiinnostavista rinnastuksista.

“Mielen ja tilan erottamaton yhteys määrittää olemistamme monin tavoin. Kun katselen ympärilleni, katselen nimenomaan ruumiistani käsin, silmieni kautta. Olen tässä, vaikka ajattelisin mitä; ympäristööni sidottu ja sen vaikutuksille altis. En voi kokonaan sulkea tietoisuudestani niitä olosuhteita, joiden keskelle olen päätynyt: kylmyyttä, kuumuutta, tuulta, kosteutta, suojaa tai suojattomuutta, muiden ihmisten tai eläinten läheisyyttä, järjestystä tai sekasortoa, seiniä, kattoja ja valoa. Mielen rajat vuotavat, tai oikeastaan niitä ei ole.”

Kirjalla oli tähän lukijaan useita hyvin konkreettisia vaikutuksia. Se sai katsomaan omaa ympäristöä ja siinä olemista paljon tietoisemmin – eräänlaista arjen mindfulnessia siis. Teos herätti myös aivan järkyttävän matkakuumeen, tarpeen ylittää rajoja ja asettua vieraaseen ympäristöön.

“Tämä lienee yksi matkailun tärkeimmistä viehätyksistä: matkalle lähtiessään virittyy uuteen mielentilaan. Ei tarvitse kuin ylittää kahden maan välinen raja, niin katse terävöityy: vieraassa maassa on jotakin olennaisesti erilaista – jos ei muuta, niin matkailijan oma muuttunut perspektiivi.”

Tämäntyyppiset havainnot ovat kuin suoraan Alain de Bottonin taannoisesta esseekokoelmasta The Art of Travel (2002), jossa kirjoittaja pyrki analysoimaan matkustamisen viehätystä ja tarvetta. Tiloissa-kirjan matkustamista käsittelevissä osioissa de Botton tuli muutoinkin usein mieleen. Yhtymäkohtia ovat aihepiirin ohella myös henkilökohtaisen kokemuksen ja filosofisen teorian vuoropuhelu sekä mielen ja ympäristön suhteen tarkasteleminen. Kenties jotain samaa on myös kirjoittajien havaintoherkkyydessä ja kyvyssä ymmärtää ja arvostaa yksityiskohtia.

Jukka Laajarinne: Tiloissa
Atena (2016)
260 sivua
Kansi: Timo Mänttäri
Arvostelukappale.

Helmet-lukuhaasteesta kuitataan tällä kirjalla kohta 36: kokoelma esseitä tai kolumneja.