Pyrstötähteä sai kirjastosta jonotella useamman kuukauden, mutta kyllä kannatti. Sarjakuvaromaani on fantastinen (sanan molemmissa merkityksissä) kertomus renessanssihenkisen Sigfrid Forsiuksen (noin 1560-1624) elämästä ja teoista. Forsius toimi pappina, tähtitieteilijänä, astrologina, luonnonfilosofina, runoilijana ja tieteen yleismiehenä sekä julkaisi muun muassa almanakkoja. Hänen elämäänsä väritti ailahteleva suhde vallanpitäjiin, mikä merkitsi välillä nousua kuninkaalliseksi tähtitieteilijäksi, välillä passitusta vankilaan. (Pyrstötähdessä Forsius ei tosin anna vankilaolojen haitata, linnassa kun on parempi työrauha kuin kotona.)

Valtaosa teoksesta seurataan Forsiuksen road trippiä Jäämerellä ja Lapissa, jonne kuningas Kaarle IX lähetti Forsiuksen retkikuntineen kartoittamaan maitaan (ja vähän myös taivaitaan) vuonna 1601. Kati Rapian ja Juha Hurmeen tulkinnan mukaan matka meni pääosin juopotteluksi. Muistiinpanotkin katosivat jonnekin matkan varrelle, ja kuninkaan luo oli palattava tyhjin käsin.

Minua hykerryttää aina kun taiteessa muoto ja sisältö kohtaavat, ja Pyrstiksessä ne ovat kietoutuneet toisiinsa vastaansanomattoman hurmaavasti. Hurmeen ja Rapian teksti on valloittavaa, ja Rapia kuvittaa Forsiuksen edesottamuksia vapautuneesti. Viivassa on vauhtia ja taipuisuutta. Sivuilla leiskuu ja loimuaa Forsiuksen keltaisen hiuskuontalon ohella niin ilo, äly kuin anarkiakin. Ilmaisunvapaus, into ja palo välittyvät, ja Forsiusta oletettavasti ajanut uteliaisuus kaikkea kohtaan käy selväksi niin ikään.

Eikä niin vakaviakaan aina olla.

Samalla teos on varsin pätevä pieni historian oppitunti Forsiuksesta, joka oli harvalle tuttu hahmo ennen kuin Hurme hänet esiin nosti, ensin Finlandia-palkitussa Niemessä ja nyt tässä.

 

Kati Rapia ja Juha Hurme: Pyrstötähti ja maailmanlopun meininki – Suomenniemen ensimmäisen tähtitieteilijän elämä ja seikkailut
Teos (2018)
160 sivua
Kansi: Kati Rapia