Tag: lukeminen

Kirjoja ja kukkasia

Mitä mainiointa Kirjan ja ruusun päivää itse kullekin säädylle! Nyt on ainakin Helsinki täynnä toinen toistaan kiinnostavampaa kirjallisuustapahtumaa, ei muuta kuin omia suosikkeja etsimään. Itse ajattelin kokeilla, josko Kirjan ja kukkasen päivään mahtuisi sisään.

Juhlapäivän kunniaksi taannoin tekemäni Kirjan vuosi ry:n toiminnanjohtajan Laura Karlssonin haastattelu, olkaapa hyvät. Ja eiku lukemaan!

Kirjan vuosi on kaikkien juttu”

kvlogoSuomalaiset ovat innokkaita lukuharrastajia, mutta kirjojen myynnillä menee silti heikosti. Kirjakauppaliiton ja Suomen kustannusyhdistyksen viime vuoden tilastot näyttävät miinusta kaikille muille kirjallisuuden lajeille paitsi lasten ja nuorten kirjoille. Kaunokirjallisuuden myynti laski peräti 10 prosenttia. Professori, kirjailija Laila Hirvisaaren ideasta alkunsa saanut Kirjan vuosi 2015 -teemavuosi pyrkii vastaamaan alan haasteisiin. Kirja-alan toimijoiden yhteisponnistuksen tavoitteena on vahvistaa kirjan näkyvyyttä, nostaa kirjojen arvostusta suomalaisessa yhteiskunnassa sekä innostaa kansalaisia paitsi lukemaan, myös osallistumaan erilaisiin kirja-alan tapahtumiin.

Kirjallisuustapahtumat yhteen kalenteriin

Kirjan vuotta koordinoi Kirjan vuosi ry, jonka takana ovat Kirjakauppaliitto, Suomen Kustannusyhdistys ja Suomen Kirjailijaliitto. Kirjan vuosi ry:n toiminnanjohtaja Laura Karlsson kertoo olevansa tyytyväinen teemavuoden ensimmäisiin kuukausiin. Kirja-ala on lähtenyt mukaan innokkaasti ja sitoutuneesti. Lokakuun lopussa kirjanvuosi.fi-sivustolla avattuun valtakunnalliseen, kaikille tapahtumajärjestäjille avoimeen tapahtumakalenteriin oli maaliskuun alkuun mennessä lisätty jo liki 400 kirjallisuustapahtumaa. Ilahduttavaa on Karlssonin mukaan myös se, että hanke lähti sosiaalisen median puolella liikkeelle hyvin orgaanisesti. Näkyvyyttä ovat saaneet esimerkiksi pääkaupunkiseudun HelMet-kirjastojen lanseeraama 50 kirjan lukuhaaste sekä Lukurauhan päivä.

Joukkovoimaa

Teemavuotta on rakennettu kansalaisia aktivoiden ja sosiaaliseen mediaan panostaen. Avainsana on joukkoistaminen. ”Jos porukat ei lähde mukaan, niin se tyssää siihen”, Karlsson kiteyttää. Nyt liikkeelle on kuitenkin lähdetty. Karlsson painottaa, ettei Kirjan vuosi ole valmiiksi tehty, ylhäältä annettu tapahtuma, vaan kaikkien yhteinen juttu, johon jokainen voi osallistua haluamallaan tavalla. Positiivisena haasteena voi pitää uinuvien lukijoiden saamista toimintaan mukaan. Tässä auttavat ainakin kirjastot, jotka osallistuvat Kirjan vuoteen laajalla rintamalla.

Karlsson kertoo, että yksi Kirjan vuoden tärkeimmistä tavoitteista on löytää uusia tahoja, jotka voisivat ottaa kirjallisuuden osaksi toimintaansa. Esimerkiksi Etelä-Pohjanmaalla muistiyhdistykset ja paikalliset kirjastot ovat käynnistäneet yhdessä Lahjoita lukuhetki -kampanjan, jossa luetaan tekstejä muistisairaille vanhuksille. Muista mukaan lähteneistä yhteistyötahoista Karlsson mainitsee Veikkauksen ja Kansallisteatterin. Festivaaleista mukana ovat muun muassa Kaustisen kansanmusiikkijuhlat ja Ämyrock, joille on tulossa Kirjan vuoden ohjelmaa.

Kirjan vuoden vaikuttavuutta aiotaan kartoittaa vuoden lopuksi yksittäisiltä toimijoilta kerättävän palautteen avulla. Kirjan vuosi ry itse mittaa esimerkiksi kalenterin käyttöä, ja arvioi, onko kokoavalle tapahtumaviestinnälle jatkossa tarvetta. Karlsson muistuttaa, että Kirjan vuoteen osallistuu laaja kirjo erilaisia toimijoita, joilla on omat intressinsä ja tavoitteensa. Edunvalvontakysymyksistä kuumimmat lienevät vaalivuonna ainakin lainauskorvausten korottaminen ja kirjan arvonlisävero.

Kirja tarjoaa mahdollisuuden pysähtyä

Kirjan kuolemaa on povattu vuosikausia. Karlsson ei halua maalata uhkakuvia, sillä hän uskoo kirjan sinnittelevän. Suomalaisessa mediapöhinässä sillä on oma, vakiintunutkin asemansa. Karlssonin mielestä kirja, oli se sitten sähköinen, paperinen tai ääneen luettu, voi olla vastavoima esimerkiksi aikasyöpölle sosiaalisen median käytölle. Vaikka kirjallisuus ja lukeminen saavat jatkuvasti uusia muotoja, on kirjassa lähtökohtaisesti mukana ajatus pidemmän ja hitaan tekstin lukemisesta. ”Kirja tarjoaa mahdollisuuden pysähtyä”, Karlsson toteaa. Hän uskoo vahvasti myös vastaliikkeisiin ja -tarpeisiin. Hektisen elämän keskellä ihmisellä on tarve syventyä ja keskittyä. Esimerkin Karlsson poimii taiteilija Osmo Rauhalan elämäkerrasta. Maatilalla 60-luvulla varttuneen Rauhalan suurin toive lapsena oli saada pakasteranskalaisia ja purkkitonnikalaa, eikä aina sitä oman puron taimenta ja oman maan perunaa. ”Mistä nykyisin edes saa purotaimenta?”, Karlsson hymähtää. ”Ruoan puolella hidasta ruokaa nykyisin taas arvostetaan, ehkäpä hitaudessa on myös kirjallisuuden voima”, hän pohtii.

Kirja for dummies

Kirjailija Fay Weldon esitti hiljattain luvalla sanoen erikoisen ajatuksen siitä, että kirjoittajien tulisi antaa periksi uusille lukutavoille (fragmentaarisuudelle, poukkoilevuudelle, lyhytjänteisyydelle) ja alkaa kirjoittaa lyhyempiä, yksinkertaistettuja versioita teoksistaan e-alustoille. Uusien lukijoiden ja vanhojen kirjoittajien välillä voi olla kuilu, jota Weldonin mielestä voisi tilkitä tekemällä kirjoista eri versiot eri kohderyhmille.

Weldon tekee järkeviäkin huomioita: ei ole mitään pahaa siinä, jos kirjoittajat kirjoittavat tiiviimmin ja selkeämmin ja pyrkivät suoraan asiaan. Mutta kyllähän se nyt kuulostaa hieman kummalliselta, jos kirjailija kehottaa muita kirjailijoita ”hylkäämään kirjallisen omanarvontuntonsa” ja ”tekemään osan lukijan ajattelutyöstä”. Ja ei, Weldon ei puhu autojen korjausoppaista vaan kaunokirjallisuudesta, joka on hänen omakin leipälajinsa. Mitä ihmettä?

Itse olen aina kokenut, että kaunokirjallisuudessa vähintään yhtä tärkeää kuin määränpää on se, millä tavoin kirjoittaja lukijan määränpäähän kuljettaa. Siinä matkalla on sitten hyvä katsella maisemia ja antaa ajatusten virrata. Jos kirjoittajat alkavat tehdä tuon ajatustyön puolestani, minä hyppään mieluummin kyydistä.

Ja mikä kirja sitten nykyisin edes on? Esimerkiksi netti on pullollaan laajoja, sisällöltään ansiokkaita tekstejä, jotka voivat olla ulkoisesti esimerkiksi blogin tai journalistisen julkaisun muotoisia. Jos ne kuitenkin ovat laadukkaasti toimitettuja ja ajankohtaisia, eroaako niiden lukeminen lopulta paljoakaan esimerkiksi tietokirjan lukemisesta? Weldon ei tätä moninaisuutta edes huomaa – hänelle paperi on yhtä kuin syvällisyys ja monimutkaisuus ja sähkö yhtä kuin keveys ja juonivetoisuus.

Kuva: pixabay.com

Kuva: pixabay.com

Haastattelin vähän aikaa sitten Kirjan vuosi ry:n toiminnanjohtajaa Laura Karlssonia. Kirjan vuosi -teemavuosi juhlii nimenomaan kirjaa, joita ovat yhtä lailla sähkö-, ääni- kuin printtikirjatkin. Vaikka kirjan muoto muuttuu, liittää Karlsson kirjan ideaan tekstien hitauden ja pituuden, siis eräänlaiset sirpalelukemisen vastavoimat. Hän uskoo, että hitaus voi olla nimenomaan kirjallisuuden voima. Se, että kirja tarjoaa mahdollisuuden pysähtymiseen, on hieno asia.

Uskon, että sähköisessä lukemisessa voi olla eroja perinteiseen paperilukemiseen. Mutu-pohjalta liittäisin nuo erot ainakin tekstien käyttötilanteisiin. Kerronnan muuttumista tutkitaan ja kerronnan teorioissakin joudutaan ottamaan kantaa uusiin medioihin. Lukutottumukset muuttuvat, mutta pitääkö perinteisen kirjan mennä mukana? Jos lukijat eivät enää kykene pitkäjänteisyyteen, eikö kirjailijoiden nimenomaan pitäisi lähteä vastahyökkäykseen, tukemaan lukemista ja rauhoittumista? Onko Weldon antanut periksi?

Ongelma ei ole siinä, etteikö sähköisille laitteille saisi tuottaa erilaisia materiaaleja. Mutta jos perinteistä kirjaa aletaan saksia sillä perusteella, ettei lukija ymmärrä tai ehdi muuta, ollaan mielestäni pelottavien asioiden äärellä.

Yksinkertaisia nämä kysymykset eivät ole, se on selvä.

© 2017 Hyviä sanoja

Theme by Anders NorenYlös ↑