Tag: muistelmat

Mäkelä muistelee

Kerrottakoon aluksi, etten ole oikein perinteisten elämäkertojen ja muistelmien lukija, omaelämäkertojen varsinkaan. Problematisoin aina liikaa sitä, mitä kirjoittaja jättää kertomatta ja miksi: teokset, jotka eksplisiittisesti korostavat “tosien” tapahtumien väistämätöntä fiktiivisyyttä ovat helpompia sulattaa. Ja silti on pakko sanoa heti perään, että toden ja fiktion, autenttisen ja rakennetun välinen suhde kaikessa moninaisuudessaan on mielestäni yksi kiehtovimpia asioita kirjallisuudessa.

Hannu Mäkelän muistelmateossarjan viides ja Mäkelän itsensä mukaan viimeinen osa Muistan – Vapaus kuljettaa lukijan vuodesta 1987 lähelle nykypäivää. Se alkaa Mäkelän irtisanoutumisella pitkäaikaisesta työpaikastaan Otavasta ja heittäytymisellä vapaaksi kirjailijaksi. Ongelmatonta vapaus ei ole, rahallisesti tai muutenkaan, ja viinapiru alkaa pidellä ohjia hieman liian tiukasti. Läpi käydään Mäkelän päihdekamppailu mielenterveysongelmineen, kunnes lopussa päädytään seesteisempiin tunnelmiin.

muistanvapaus1

Henkilöhistorian ohella keskitytään Mäkelän teosten syntyyn. Tuotteliaan kirjailijan uralle mahtuu niin hittejä kuin hutejakin (ainakin jos tarkastellaan teosten saamia aikalaiskritiikkejä). Kiinnostavimmillaan Mäkelä on intoutuessaan kertomaan teostensa taustoista ja kirjallisesta suhteestaan muun muassa Eino Leinoon ja L. Onervaan. Paljon aikaa vietetään myös matkoilla: Venetsiassa ja Tšekissä Casanovan jalanjäljillä, Roomassa ja Pariisissa Leinon ja Onervan vuoksi, itärajan takana Aleksandr Pushkinin kannoilla. Mäkelä kirjoittaa itsestään vanhan polven taiteenrakastajan, joka antaa taiteelle aikaa ja tilaa ja joka perehtyy huolellisesti ja kunnioittavasti teostensa taustoihin.

“Kiihkeimmätkin rakkaudet, jotka kohisten tulevat, myös mumisten menevät. Sen olen kokenut, syystä ja syyttä.”

Muistan – Vapaus on joutuisaa, sujuvaa luettavaa, tarinointia ja turinointia, jota lukee mielellään. Teoksen toimitustyöstä täytyy kuitenkin hieman naputtaa: lyöntivirheitä ja toisteisuutta on väliin aika lailla. Esimerkiksi adjektiivi “sattumallinen” toistuu sen verran usein, että asiaan kiinnittää huomiota. Muitakin maneereja on. “Elämä tasii.” “Jos kohta.” Leirinuotiotunnelmaa toisteisuus toki palvelee, liekö tämä ollut tarkoitus.

On jotain viehättävää siinä, kuinka elämäkertoja ja todellisiin henkilöihin perustuvia romaaneja paljon työstäneen Mäkelän oma elämä paitsi avautuu lukijalle, myös kietoutuu hänen kirjoittamaansa, muiden ihmisten elämiin ja teoksiin. Toisaalta hän mainitsee tämän olevan ainoa tapa kirjoittaa lähimenneisyydestä. Mäkelä selittää teoksensa lopuksi, että muisteleminen käy sitä vaikeammaksi mitä lähemmäs nykyhetkeä tullaan. Jatkuvasti on pohdittava niiden ihmisten reaktioita, jotka vielä ovat hengissä ja kirjoituksiin reagoimassa. Herrasmiesmäisyys ja kirjoittajan vapaus mahtuvat huonosti saman kirjan kansien väliin. Ja kirjoittaminenhan tässä on etualalla, tietenkin. Yksityisimmät asiat tulevat ylimalkaisemmin kohdelluiksi, ja hyvä niin.

Mäkelän teoksiin voisi kyllä sillä kuuluisalla paremmalla ajalla perehtyä lisää, repertuaaria kun miehellä riittää. Olen lukenut häneltä aiemmin muun muassa kyseisen Muistan-sarjan ensimmäisen kirjan Muistan – Lapsuus (Tammi, 2011), tuolloin puhtaasti kaupunkihistoriallisesta kiinnostuksesta, mutta sarjan täydentäminen keskeltä alkoi kyllä nyt myös kutkutella.

Helmet-lukuhaaste 2017:
17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista
29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia (kurinalaista kirjoittamista!)
36. Elämäkerta tai muistelmateos
37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta
38. Kirjassa mennään naimisiin
47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit

Hannu Mäkelä: Muistan – Vapaus
Tammi (2016)
447 sivua
Kansi: Markko Taina
Arvostelukappale

Kahvia ja kadonneita esineitä

Muistan kuinka pari vuotta sitten kapusin viimeisilläni raskaana Musiikkitalon piippuhyllylle ja onnesta mykkyrällä seurasin Patti Smithin keikkaa ensimmäistä kertaa elämässäni. Muistan Smithin häkellyttävän energian, muistan, miten itketti ja nauratti. Muistan, miten riehakkaasti vauva mömmelsi. Muistan valtavan liikutuksen, pelon ja toivon, hämmästyksen siitä, etten tiennyt, onko kaikki lopussa vai vasta ihan alussa.

Olen rakastunut Patti Smithiin vaivihkaa. Tunnen hänen musiikkiaan hävettävän huonosti, tai ainakaan en kovin kattavasti. Tietysti Because the Nightin ja Rock n roll niggerin kaltaiset välttämättömyydet ovat olleet elämässäni käytännössä aina, mutta potin räjäytti kuitenkin vasta muutamia vuosia sitten Ihan kakaroita (Just Kids), Smithin hieno romaani taiteilijan synnystä ja etenkin hänen suhteestaan valokuvaaja Robert Mapplethorpeen.

MTrain3

Omaelämäkerrallinen romaani / muistelmateos M Train – Elämäni tiekartta ilmestyi suomeksi syksyllä. Olen kierrellyt sitä kuin kissa kuumaa puuroa kuukausitolkulla ja etsinyt sopivaa hetkeä siihen paneutumiseen. Kun joulun jälkeen vihdoin aloitin, olen hidastellut ja säännöstellyt sivuja, sillä en kerta kaikkiaan ole halunnut kirjan loppuvan.

Smithin runous (rocklyriikkaa lukuun ottamatta) ei ole koskaan sytyttänyt, mutta proosansa on kerrassaan maagista. Smith kertoo elämästään erikoisesta, hiukan sivullisesta positiosta. Keskiössä ovat loputon kahvinjuonti, kirjoittaminen ja lukeminen, kadonneiden tavaroiden etsiminen ja toisaalta kaiken hylätyksi tulleen vaaliminen, arvostaminen ja keräily. Smith on haurauden rakastaja ja väsymätön puolustaja. Hauskakin hän on, ilkikurinen revittelijä, jonka kertomaa voi aina hiukan epäillä.

MTrain6

Kun Smith kirjoittaa itsestään, hän kuvaa ihmistä, joka ennakkoluulottomasti ottaa elämästä irti sen mitä kulloinkin tarjolla sattuu olemaan. Ei se toki ilman alakuloa ja kyseenalaistuksia käy, ja kirjan yllä lepääkin surumielisyyden verho. Pattin kaipuu vuonna 1994 kuollutta miestään, Fred “Sonic” Smithiä, kohtaan ei väisty. Ja kun Patti yht’äkkiä lentokoneessa parikymmentä vuotta myöhemmin purskahtaa itkuun ja pyytää miestään tulemaan takaisin, koska tämä on ollut jo niin kauan poissa, on se… no… sydäntäsärkevää.

Jollain kummallisella tavalla proosa-Patti on minulle läheisempi kuin moni reaalimaailmani henkilö, hänen unensa, toiveensa ja havaintonsa tuttuja ja samaistuttavia. Kun hänellä menee huonosti, tunnen voimakasta halua halata häntä! Se on erikoista, mutta joskus niin käy. (Samoin on käynyt Smithille Jälkiä jättämättä -sarjan rikosetsivän Sarah Lindenin kanssa.)

“Miten suhtautua niihin, joiden luokse pääsemme tai jotka voimme hylätä kaukosäätimellä ja joita kuitenkin rakastamme yhtä paljon kuin jotakuta 1800-luvun runoilijaa, kaukaa ihailemaamme tuntematonta tai Emily Brontën kynästä lähtenyttä henkilöä? Miten suhtautua, kun joku heistä puolestaan sekaantuu meidän minuuteemme – vain vetäytyäkseen rajattuun tilaan jossakin rakennelmassa, joka muuttaa muotoaan kysynnän mukaan?”

“Ei ole helppoa kirjoittaa ei-mistään” on kirjan eräänlainen motto, unessa nähdyltä cowboylta lainattu. Sitä Smith tuntuu tekevän: kirjoittavan näennäisesti merkityksettömiltä ja toisiinsa liittymättömiltä tuntuvista sattumuksista, kahvinjuonnista, harhailusta ja haaveilusta, vierailuista kuuluisten taiteilijoiden haudoilla, unista ja yksi toisensa perään katoavien rakkaiden tavaroiden jatkumosta (Smith kutsuu ”Hukkuneiden laaksoksi” paikkaa, jonne kadonneet tavarat lopulta kulkeutuvat). Mutta näistä fragmenteista koostuu koherentti kertomus mielenvaelluksesta, muistamisesta ja menettämisestä, siitä mikä jää ja siitä mikä katoaa.

“Uskon liikkeeseen. Uskon tähän hilpeään palloon, maailmaan. Uskon keskiyöhön ja keskipäivän hetkeen. Mutta mihin muuhun minä uskon? Joskus kaikkeen. Joskus en mihinkään. Kaikki on ailahtelevaa kuin lammen pinnalla pyrähtelevä valo. Uskon elämään, jonka me kaikki jonakin päivänä menetämme.”

Helmet-lukuhaasteessa M Train sopii moneenkin kohtaan, muun muassa näihin:
19. Kirjan päähenkilö on sinun unelmatyössäsi
23. Oman alansa pioneerinaisesta kertova kirja
26. Elämäkerta tai muistelmateos
32. Kirjassa on myrsky
41. Kirjassa lähetetään kirjeitä

Patti Smith: M Train – Elämäni tiekartta
Siltala (2015)
259 sivua
Alkuteos: M Train (2015)
Kääntäjä: Antti Nylén

© 2017 Hyviä sanoja

Theme by Anders NorenYlös ↑