Tag: sähkökirja

Flunssakauden kirjat – osa 2

Sairastin vuoden 2017 aluksi elämäni ensimmäisen influenssan – rokotteesta huolimatta, kiitos vain – enkä suosittele kokemusta kenellekään. Viikko vuoteenomana voisi ideaalimaailmassa merkitä pinoa luettuja kirjoja, mutta nyt oli muun muassa pää niin saaplarin kipeä, ettei silmiä tahtonut pystyä avaamaan. Äänikirjoistakaan ei juuri ollut iloa testihenkilön jatkuvasta torkahtelusta ja huomiokyvyn herpaantumisesta johtuen. Jotain kuitenkin tuli käytyä läpi ja luettua loppuun. (Pahoitteluni kirjailijoille, en ehkä ollut teostenne äärellä aivan tarkkaavimmillani tällä kertaa.)

 

Kuva: Gummerus.

Kuva: Gummerus.

Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista (Gummerus, 2016)

Viikilän Finlandia-voittaja on pieni suuri kirja Helsingin rakentamisesta ja yhden miehen eli Engelin kaupungin eteen tekemistä uhrauksista.

Engelin “yöpäiväkirjan” muotoon konstruoitu teos viipyilee rakentuvan kaupungin impressioissa, ja Viikilän runollinen kieli pakottaa lukijan pysähtelemään tämän tästä kadunkulmiin sanavalintoja ja ilmaisuja ihailemaan. Kauneutensa lisäksi teos oli minusta paikoin hillittömän hauska juuri Viikilän sanankäytön ansiosta. ”On epämiellyttävä tieto, että milloin tahansa voi mieliala muuttua hyvästä huonoksi. On turha suunnitella huviretkeä, koska huvista ei etukäteen tiedä.” Tai: ”Hän oli käynyt kaikkialla, muutenhan hän ei olisi tullut Helsinkiin.” Suomi100-fiiliksiin sopii mainiosti myös aforistinen toteamus ”Suomi on maa, jossa lapset leikkivät pimeässä”.

Erikoiskiitosta ansaitsee kirjan kaunis kansi. Vain harvoin tukevat kansi ja sisältö näin hienosti toisiaan.

Helmet-lukuhaaste:
1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis
8. Suomen historiasta kertova kirja
10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis
27. Kotipaikkakuntaasi liittyvä kirja
34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt
35. Kirjan nimessä on erisnimi

 

Kuva: WSOY.

Kuva: WSOY.

Juuli Niemi: Et kävele yksin (WSOY, 2016). BookBeat-äänikirja.

Finlandia-Juniorin voittaja kertoo 15-vuotiaiden Adan ja Egzonin rakkaustarinan sievistelemättä ja liikoja romantisoimatta, ja tuo ansiokkaasti esiin molempien päähenkilöiden näkökulmat.

Tarina ensirakkaudesta on hirveän kipeä niin kuin ensirakkaudet tuppaavat olemaan, mutta uskon sen olevan teini-ikäisille myös samastuttava. Suomi on totta vie muuttunut niistä ajoista kun itse olin nuori, onneksi(kin)! Toisaalta kirjan tunnepuolella oli paljon tunnistettavaa tuosta siivekkäästä ja verisestä ajasta, jolloin kaikki vasta muovautuu eikä mikään ole selvää. Niemen kieli on runollista ja ilmaisuvoimaista, eikä kirjailija aliarvioi nuoria lukijoita, niin kuin ei pidäkään. Keski-ikäiselle lukijalle kirja antoi kuitenkin aika vähän: olin kiinnostunut, viehättynyt ja välillä ärsyyntynyt (niin kuin teinien seurassa usein käy), mutta eläytymisen kanssa oli vähän niin ja näin.

Helmet-lukuhaaste:
15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen
25. Kirja, jossa kukaan ei kuole

 

Kuva: WSOY.

Kuva: WSOY.

Emma Puikkonen: Eurooppalaiset unet (WSOY, 2016). BookBeat-äänikirja.

 
Aijaijaijai! Emma Puikkosen Finlandia-ehdokkaana ollut Eurooppalaiset unet on juuri sellainen kirja, jollaisen kirjoittaisin, jos kirjoittaa osaisin.

Novellit kulkevat ympäri Eurooppaa lähimenneisyydessä ja -tulevaisuudessa, henkilöt ja heidän kohtalonsa sivuavat toisiaan yllättävästi ja kertomukset tasapainottelevat jossakin unen ja valveen rajamailla. Samalla teoksen yhteiskunnallinen analyysi on terävää, kirkasta ja tiukasti ajassa kiinni. Eurooppalaisissa unissa ei ole mitään hapuilevaa, ja etenkin päätösnovelli jää mieleen pitkäksi aikaa. Kustantaja on kategorisoinut kirjan episodiromaaniksi, mikä pääsi yllättämään, koska äänikirjaa kuunnellessani mielsin itse teoksen novellikokoelmaksi. Vaikka episodimainen rakenne ja runsas henkilömäärä olisivat saattaneet äänikirjaa kuunnellessa olla hankalia, oli Eurooppalaiset unet kuitenkin miellyttävää kuunneltavaa muun muassa selkeän kielen ja hieman hankalasti määriteltävän, jonkinlaisen sisäisen johdonmukaisuutensa ansiosta.

Helmet-lukuhaaste:
17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista
20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö

 

Kuva: Tammi.

Kuva: Tammi.

Jenni Sarras: Tavarataidot – arkijärjellä koti kuntoon (Tammi, 2017). BookBeat-sähkökirja.

 
Ammattijärjestäjien ammattikunnasta on Suomessa puhuttu vasta noin kymmenen vuoden ajan, vaikka kansakunnan kaapeissa ja kaapinpäällisissä olisi varmasti ollut raivattavaa jo paljon aiemminkin.

Tavarataidot on raivauskirjallisuuden kansainväliseen bestselleriin Konmariin (jota olen kylläkin vain selaillut) verrattuna pullollaan maalaisjärkeä. Raivaamiseen ei tarvitse ryhtyä raivaamisen itsensä vuoksi, eikä mitään ole pakko heittää pois, jos säilytystilaa riittää. Omistamisen, säilyttämisen ja järjestämisen perusperiaatteita läpikäyvä teos sopii aloittelijoille, mutta jos tavarataitojaan on jo ehtinyt treenailla yhdenkään raivausprojektin tai alan teoksen kanssa, ei tästä löydä paljoakaan uutta. (Toisaalta: innostuinpa siivoamaan vaatekaappia. )Kirja on kirjoitettu poikkeuksellisen selkeällä suomen kielellä, mistä iso plussa.

Helmet-lukuhaaste:
18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa
49. Vuoden 2017 uutuuskirja

Lue minulle ääneen

Voi äh, mikä helmikuu. Tänä talvena selvisin kuivin jaloin marras-tammikuun pimeysahdistuksesta ja jouluhärdellistä, mutta helmikuu pääsi yllättämään. Kuukausi on ollut kuin ruuhkavuosien määritelmä: työkiireitä, jotka ovat pakottaneet avaamaan työkoneen vielä lapsen nukahdettua yöunilleen, lapsen sairastelua, suru-uutisten käsittelyä ja kaiken yllä oma vetämätön olo, joka on saanut kaikki tavallisetkin askareet tuntumaan tervanjuonnilta. Eilen illalla joku päätti sitten istuttaa kurkkuuni kaktuksen. Huomisillaksi olisi teatterilippu Kansallisen Olipa kerran minä -esitykseen, ans kattoo kuin käy.

Kuukausi on siis hujahtanut kaiken epäkirjallisen sälän parissa (lue: harakoille). Fyysisten kirjojen avaamiselle ei ole kerta kaikkiaan ollut aikaa, mutta onneksi ovat ääni- ja e-kirjat, joita olen voinut kuunnella ja lukea työmatkoilla. Työmatkaa ei tosin ole kuin 15–20 minuuttia suuntaansa (kävellen), joten useimpina aamuina olen löytänyt itseni vetkuttelemasta työpaikan naulakoilta, ripustelemassa takkiani henkariin hi-taas-ti, jotta voisin kuunnella vielä ihan vähän.

Narkkari mikä narkkari.

Helmikuun saldo: Pirkko Saision Lokikirja ja Tommi Kinnusen Neljäntienristeys äänikirjoina ja John Williamsin Stoner Fabulan e-kirjana.
Menossa: Tommi Kinnusen Lopotti äänikirjana.

helmi2016_3
Tämä Tommi Kinnunen on kyllä merkillinen mies. Olin ajatellut, ettei Neljäntienristeys olisi heiniäni aiheen puolesta, mutta olin ihan väärässä. Ihan kertakaikkisen totaalisen absoluuttisen väärässä. Olen täysin koukussa paitsi Löytövaaran suvun tarinaan, myös ennen kaikkea Kinnusen kieleen, joka on yhtä aikaa viiltävän tarkkaa ja riisuttua ja häkellyttävän kaunista. 1900-luvun Suomen historia tulee käytyä läpi useiden eri teemojen kautta, mutta katse pysyy koko ajan ihmisen tasolla. Erityisen suuren vaikutuksen minuun tekivät teosten lapset, joiden kuvauksissa oli hienosti tavoitettu lasten tapa assosioida ja katsoa maailmaa. Ja miten elämän raadollisuus saatiinkin heidän kauttaan kaikkein selvimmin ja sydäntäsärkevimmin esiin. Välillä itketti niin, että teki mieli kääriytyä kerälle ja vikistä.

Sarjaan lienee tulossa vielä kolmaskin kirja, Kiviharju. Odotan.

helmi2016

Äänikirjojen uskon tulleen nyt pysyvästi elämääni, puhtaasti ajankäytöllisistä syistä. Ongelmaton formaatti ei ole. Ainakin vilkasliikenteisen kadun vartta kävellessä joutuu silloin tällöin kelailemaan taaksepäin, kun ohi hurauttava rekka sattuu kaasuttamaan kohdalla juuri silloin kun kerrotaan jotain oleellista informaatiota, esimerkiksi vuosiluku. Kinnusen kirjoissa, joissa lukujen välillä vaihtuvat niin kertojat, miljööt kuin vuosikymmenetkin, tämä tuppasi välillä olemaan ongelma. Kotona kuunnellessa taas saattaa hairahtua ajattelemaan / puuhailemaan ihan muita juttuja, kunnes huomaa, että kuullun ymmärtäminen on ollut vartin katkolla. Mutta aamukoomassa, mekaanisesti suoritettavalla työmatkalla, jonka osaisi kulkea unissaan, tekstiin pystyy uppoutumaan hyvin.

Oma erityisen merkittävä roolinsa on äänikirjojen lukijoilla. Kinnusen kirjat lukee Krista Putkonen-Örn, jonka vahva, tumma ja eleetön ääni jättää tilaa kuulijan omille tulkinnoille, ja kuuntelukokemus muistuttaa kirjan lukemista. Pirkko Saision omaelämäkerrallisen Lokikirjan tulkitsijana on puolestaan itseoikeutetusti Elsa Saisio, joka itsekin esiintyy kirjassa. Niinpä hänellä on mahdollisuus osallistua teokseen aivan eri tavoin, kommentoida kirjoitettua ja väittää vastaankin. (“Ja niin Elsa teki sitä ja tätä… – Ja en muuten tehnyt!”) Ei enää puhtaasti kaunokirjallisuutta, lähempänä teatteria.

Joten hyvää myöhästynyttä Maailman ääneen lukemisen päivää (24.2.) täältä vaan. Kyllä teitä lukijoita kuunnellaan.

Helmetin lukuhaasteesta ruksitaan helmikuussa kohdat
2. Matkakertomus (Lokikirja)
8. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin (Neljäntienristeys, Stoner)
45. Suomalaisesta miehesta kertova kirja (Neljäntienristeys ja Lopotti)
49. Vuonna 2016 julkaistu kirja (Lopotti)

Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys (äänikirja)
WSOY (2014)
Lukija: Krista Putkonen-Örn

Tommi Kinnunen: Lopotti (äänikirja)
WSOY (2016)
Lukija: Krista Putkonen-Örn

Pirkko Saisio: Lokikirja (äänikirja)
Siltala (2012)
Lukija: Elsa Saisio

John Williams: Stoner (e-kirja)
Bazar Kustannus (2015)
306 sivua
Alkuteos: Stoner (1965)
Kääntäjä: Ilkka Rekiaro

Absolutely Fabula

Oli siinä epäonnisessa Pariisin-reissussa paljon hyvääkin. Blogin näkökulmasta esimerkiksi se, että tuli testattua vihdoin Fabulan kuukausimaksullista e-kirjapalvelua tien päällä. Kirjamessuilta mukaan tarttui viikon ilmaiskoodi Fabulaan – oikeasti se toimi kaksi viikkoa, joten kiitos siitä 🙂

Ja hyvin toimikin. Teknisesti en keksi edes puolittaista poikittaista sanaa: rekisteröityminen, kirjojen etsiminen, nimikkeiden selailu ja lataaminen olivat kaltaiselleni digiurpollekin riittävän helppoja operaatioita. Käytin palvelua ainoastaan iPodilla, joka on kirjan lukemiseen noin ylipäätään mielestäni turhan snadi laite, mutta lentokoneessa ja satunnaisessa hotelli- ja kahvilalueskelussa Fabulan ja iPodin yhdistelmä toimi hyvin. Lueskelin muun muassa John Williamsin Stoneria, Marie Kondon KonMaria, Stendhalin Punaista ja mustaa.

Suurimmat ongelmakohdat löytyvät valikoimasta (ja valikoiman ja hinnan suhteesta). Palvelussa on Fabulan nettisivujen mukaan tällä hetkellä noin 700 suomenkielistä opusta ja määrää lisätään kiitettävää 50 kirjan viikkovauhtia. Tietokirjoja on paljon (kuten myös b-luokan dekkareita), mutta uutta isojen nimien kaunokirjallisuutta (toistaiseksi?) valitettavan vähän. Paine isojen kustantamojen mukaan saamiseksi on varmasti kova, ja voi olla, että se on lopulta Fabulan kohtalonkysymys.

fox_logo_orangebackground
Niille, jotka ostavat kirjoja normaalihintaisina ja ovat valmiita vaihtamaan mobiililukuun tai ottamaan sen mukaan printin ohelle, Fabula on mahtava juttu. Muiden lukijoiden kohdalla Fabula joutuu kilpailemaan kirjastojen, divareiden, netin vapaiden sisältöjen ja ylipäätään kaikkien muidenkin vapaa-ajanviettomuotojen kanssa.

Oma dilemmani on seuraava. Koukutuin sen verran, että haluaisin Fabulan olevan saatavilla. En ole kuitenkaan vakuuttunut, onko hinta sellainen, jonka haluan maksaa hajakäytöstä. Omat lukutapani ja -mahdollisuuteni ovat senkaltaiset, ettei tarvetta mobiililukemiselle juuri ole. Suurin Fabulan kilpailija on omalla kohdallani Suomen erinomainen kirjastolaitos: kun ilmaista materiaalia saa sieltä myös sähköisessä muodossa ilman varaus- tai muita maksuja… niin… hmmm. Täytyy miettiä.

fabula3
Esimerkiksi Long Playn tilaajille Fabula on kuitenkin aika hyvä täky. LP ilman arkistoa maksaa vuodessa 44 euroa, mikä vähennettynä Fabulan vuosimaksusta (96 euroa) jättää “ylimääräistä” maksettavaa 52 euroa vuodessa. Kuukautta kohden tämä tekee 4,33 euroa, mikä on satunnaiskäyttöäkin ajatellen jo ihan eri tavalla kohtuullista.

Mutta käykäähän testaamassa, ja kertokaa kokemuksianne. Fabulan kirjoista voi maksutta lukea 10 prosenttia, mikä on mainio tapa tutustua sekä kirjoihin että palveluun.

Helsingin Kirjamessut 2015 – 3. päivä

Lauantai-iltana alkoi messuväsy painaa. Vilinää ja vilskettä on ollut hirveästi, ja päässä surraa iloisena sekamelskana uusia, vanhoja, unohdettuja ja uudelleen muistettuja ajatuksia tästä kummallisesta kirjojen maailmasta.

mimmi

Messujen makein muovipussi -maininta menee Mäkelälle.

Messupäiville näyttää muodostuneen omat teemansa, vaikkei niitä omaa ohjelmaa koostaessaan tulekaan ajatelleeksi. Jos perjantaina pääpaino oli kirjakustantamisessa ja -markkinoinnissa, lauantaina selvästi suurin osa kuulemistani puheenvuoroista käsitteli kirjan murrosta, kirjailijan toimeentuloa ja e-kirjaa. Laajempien paneelikeskustelujen lisäksi seurasin Elina Hirvosen ja Anna-Riikka Carlsonin muistelua Hirvosen Kun aika loppuu -romaanin kustannustoimittamisesta, JP Koskisen ja Kaari Utrion keskustelua kirjailijan työn epävarmuudesta sekä Jari Järvelän kertomusta omasta kirjailijuudestaan (haastattelijana Tuula-Liina Varis). Pätevää puhetta kautta linjan.

Parnasson kirjallisuuskeskustelussa kirjailija Kari Hotakainen, Gummeruksen kustannusjohtaja Anna Baijars ja kriitikko Anna Tomi hahmottelivat nykykirjallisuuden suuria linjoja ja 2010-luvun kirjallisuusilmiöitä exofiktiosta kertovaan tietokirjallisuuteen. Jos kirja-alan murroksen laatu ja vaikutukset eivät olleet keskustelijoille vielä kristallinkirkkaita, olivat seuraavien tilaisuuksien panelistit puolestaan jotakuinkin yksimielisiä siitä, että muutoksen nimi on sähkökirja ja se tulee ottamaan oman paikkansa myös Suomessa. Asiaa pohtivat ensin E-kirjojen suosio kasvaa -otsikon alla kirjabloggari ja toimittaja Taika Dahlbom, kirjailija Jari Järvelä, Bonnierin markkinointijohtaja Mari Wärri sekä Marja Hjelt Helsingin kaupunginkirjastosta. Keskustelua veti Elisa Kirjan liiketoimintajohtaja Essi Manner.

fox_logo_orangebackground
Uuden kuukausimaksullisen Fabula-e-kirjapalvelun vetämässä all male -paneelissa (mainitsen tämän ihan piruuttani, kun valtaosa sähkökirjojen lukijoista on kuitenkin naisia) nimeltä Sähkökirjojen tilauspalvelu – ratkaisu sähkökirjamarkkinan kasvuun Suomessa? e-kirjan näkymiä hahmottelivat Myllylahden toimitusjohtaja ja kustantaja Lassi Junkkarinen, kirjailija ja Parnasson tuottaja Karo Hämäläinen, kustantaja Mikko Aarne, opettaja ja bloggaaja Vesa Linja-aho sekä Fabulan kustannuspäällikkö Antti Randell. Keskustelijat uskoivat e-kirjan vakiintuvan perinteisen kirjan rinnalle, vaikka kirjojen lukeminen sinänsä ei lisäänny. Kilpailu lukijoiden ja potentiaalisten lukijoiden ajasta on kovaa, ja kovemmaksi käy.

Taskussa on nyt kokeilukoodi Fabulan palveluun, joten tulen palaamaan e-kirja-asiaan myöhemmin. Fabula on saanut alkumetreillään niin positiivisia kuin negatiivisiakin käyttäjäarvioita.

 
Messumeiningit loppuivatkin osaltani sitten lauantaihin, koska vatsatautitilanne kotona…eskaloitui. Kiitos Kirjamessut, esiintyjät ja kanssakulkijat, kylläpä piristi!

Kirja for dummies

Kirjailija Fay Weldon esitti hiljattain luvalla sanoen erikoisen ajatuksen siitä, että kirjoittajien tulisi antaa periksi uusille lukutavoille (fragmentaarisuudelle, poukkoilevuudelle, lyhytjänteisyydelle) ja alkaa kirjoittaa lyhyempiä, yksinkertaistettuja versioita teoksistaan e-alustoille. Uusien lukijoiden ja vanhojen kirjoittajien välillä voi olla kuilu, jota Weldonin mielestä voisi tilkitä tekemällä kirjoista eri versiot eri kohderyhmille.

Weldon tekee järkeviäkin huomioita: ei ole mitään pahaa siinä, jos kirjoittajat kirjoittavat tiiviimmin ja selkeämmin ja pyrkivät suoraan asiaan. Mutta kyllähän se nyt kuulostaa hieman kummalliselta, jos kirjailija kehottaa muita kirjailijoita ”hylkäämään kirjallisen omanarvontuntonsa” ja ”tekemään osan lukijan ajattelutyöstä”. Ja ei, Weldon ei puhu autojen korjausoppaista vaan kaunokirjallisuudesta, joka on hänen omakin leipälajinsa. Mitä ihmettä?

Itse olen aina kokenut, että kaunokirjallisuudessa vähintään yhtä tärkeää kuin määränpää on se, millä tavoin kirjoittaja lukijan määränpäähän kuljettaa. Siinä matkalla on sitten hyvä katsella maisemia ja antaa ajatusten virrata. Jos kirjoittajat alkavat tehdä tuon ajatustyön puolestani, minä hyppään mieluummin kyydistä.

Ja mikä kirja sitten nykyisin edes on? Esimerkiksi netti on pullollaan laajoja, sisällöltään ansiokkaita tekstejä, jotka voivat olla ulkoisesti esimerkiksi blogin tai journalistisen julkaisun muotoisia. Jos ne kuitenkin ovat laadukkaasti toimitettuja ja ajankohtaisia, eroaako niiden lukeminen lopulta paljoakaan esimerkiksi tietokirjan lukemisesta? Weldon ei tätä moninaisuutta edes huomaa – hänelle paperi on yhtä kuin syvällisyys ja monimutkaisuus ja sähkö yhtä kuin keveys ja juonivetoisuus.

Kuva: pixabay.com

Kuva: pixabay.com

Haastattelin vähän aikaa sitten Kirjan vuosi ry:n toiminnanjohtajaa Laura Karlssonia. Kirjan vuosi -teemavuosi juhlii nimenomaan kirjaa, joita ovat yhtä lailla sähkö-, ääni- kuin printtikirjatkin. Vaikka kirjan muoto muuttuu, liittää Karlsson kirjan ideaan tekstien hitauden ja pituuden, siis eräänlaiset sirpalelukemisen vastavoimat. Hän uskoo, että hitaus voi olla nimenomaan kirjallisuuden voima. Se, että kirja tarjoaa mahdollisuuden pysähtymiseen, on hieno asia.

Uskon, että sähköisessä lukemisessa voi olla eroja perinteiseen paperilukemiseen. Mutu-pohjalta liittäisin nuo erot ainakin tekstien käyttötilanteisiin. Kerronnan muuttumista tutkitaan ja kerronnan teorioissakin joudutaan ottamaan kantaa uusiin medioihin. Lukutottumukset muuttuvat, mutta pitääkö perinteisen kirjan mennä mukana? Jos lukijat eivät enää kykene pitkäjänteisyyteen, eikö kirjailijoiden nimenomaan pitäisi lähteä vastahyökkäykseen, tukemaan lukemista ja rauhoittumista? Onko Weldon antanut periksi?

Ongelma ei ole siinä, etteikö sähköisille laitteille saisi tuottaa erilaisia materiaaleja. Mutta jos perinteistä kirjaa aletaan saksia sillä perusteella, ettei lukija ymmärrä tai ehdi muuta, ollaan mielestäni pelottavien asioiden äärellä.

Yksinkertaisia nämä kysymykset eivät ole, se on selvä.

© 2017 Hyviä sanoja

Theme by Anders NorenYlös ↑