Tag: S&S

Helmet-lukuhaaste 2018

Kun vuodesta on jäljellä enää rippeet, on aika kääriä lukuvuosi 2018 pakettiin ja hahmotella ensi vuoden suunnitelmia.

Blogi on ollut tänä vuonna valitettavan hiljainen, sillä kirjoittaminen ei ole jostain syystä oikein maistunut. Lukuiloa on kuitenkin onneksi ollut, etenkin nyt syksyllä. Helmet-lukuhaaste päättyi lukemaan 45/50, mikä on tähänastinen ennätys. Kirjojen määrä vaikuttaa kasvavan vuosi vuodelta sitä mukaa kun lapsi kasvaa ja alkaa viihtyä enemmän myös omissa puuhissaan. Lukuajasta on jatkuva pula, mutta äänikirjat ja e-kirjat ovat auttaneet hyödyntämään paremmin lyhyitä luppoaikoja esimerkiksi työmatkoilla.

Kokoan tähän muutamia haastekohtia ja -kirjoja, joista en ole taipunut bloggaamaan, mutta joita voin suositella lämpimästi.

 

Olli Jalonen: Taivaanpallo
(47. Kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta)
Tämän vuoden Finlandia-voittajasta on kenties sanottu jo kaikki, mutta liitynpä ylistyskuoroon minäkin. Jalonen on pitkäaikainen suosikkini, ja etenkin 14 solmua Greenwichiin on ollut minulle läheinen teos. Taivaanpallossa on samaa henkeä, ja pienen Angus-pojan koettelemukset liikuttavat. Samalla eteen avautuu laaja tutkielma tieteestä, uskonnosta, maailman- ja ihmiskuvista.

Sabine Forsblom: Betinka
(5. Kirja sijoittuu vuosikymmenelle, jolla synnyit)
Sydäntäsärkevä romaani teini-ikäisestä Betinkasta, 70-luvusta ja miehiksi ja naisiksi kasvamisesta. Forsblom ei anna siloiteltua kuvaa suomenruotsalaisen köyhälistön elämästä. Ennen kaikkea kyse on asenteista ja miesten ja naisten kammottavan toksisista rooleista. Päähenkilö Betinka tekisi mieli ottaa syliin, hänelle olisi niin paljon sanottavaa.

Marjo Niemi: Kaikkien menetysten äiti
(21. Kirja ei ole omalla mukavuusalueellasi)
Huikean intensiivinen monologi, jossa ei ole mitään turhaa. Hengästyttävä perhetarina ja sukellus mielen syvään päähän.

Hanna Weselius: Alma!
(38. Kirjan kannessa on kulkuneuvo)
Ohimennen kirjastosta poimittu romaani osui suoraan sydämeen. Weselius yhdistää taitavasti heterogeenisiä tarina-aihioita ja nostaa etualalle naisia, joilla ei ole aiemmin ollut etualalle asiaa – edes omissa elämissään.

 

Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia ja Tiranan sydän
(35. Entisen itäblokin maasta kertova kirja ja 39. Kirja on maahanmuuttajan kirjoittama)
Statovcin upeita romaaneja ei ole suitsutettu turhaan. Ne eivät totisesti ole mitään hyvän mielen kirjoja, mutta vievät tyystin mukanaan. Statovci ohjaa kertomuksiaan varmalla otteella, ja etenkin Kissani Jugoslavian rakenne on niin taidokas, että vallan liikutuin (minä nyt liikutun kaikenlaisesta).

Lucia Berlin: Tanssia ruusuilla ja muita kertomuksia – Siivoojan käsikirja 2
(15. Palkitun kääntäjän kääntämä kirja)
Berlinin proosa taipuu ja hengittää. Kirjailija maalaa tarkkoja kuvia menneiltä vuosikymmeniltä amerikkalaisen yhteiskunnan marginaaleista. Berlin on taitava kertoja, joka ei eläessään saanut ansaitsemaansa huomiota. Viime vuosina tähti on kuitenkin loistanut kirkkaammin.

Seneca: Elämän lyhyydestä
(28. Sanat kirjan nimessä ovat aakkosjärjestyksessä)
Seneca kirjoitti elämäntaidollisen tutkielmansa lähes 2 000 vuotta sitten, mutta ajankohtaisuus ei ole kärsinyt. Hauska ja osuva teksti tylyttää aiheesta kaikkia meitä, jotka tuhlaavat aikaansa turhuuksiin.

Helmet-lukuhaaste vuosimallia 2019 kuulostaa mainiolta, joten aion osallistua geimeihin tulevanakin vuonna. Tavoitteena on jatkaa myös hyllynlämmittäjien ja lukupinojen perkaamista. Myös luettujen kirjojen tilastoimista / muistiin kirjaamista aion jatkaa, ja siihen Helmet tarjoaa onneksi valmiit välineet (taulukoita, joihin löytyy linkki Helmet-haastesivulta). Tänä vuonna tilastot kertoivat muun muassa, että luen hieman enemmän naisten kuin miesten kirjoittamia kirjoja, yhtä paljon ääni- kuin painettuja kirjoja ja että BookBeat on tällä hetkellä tärkein kirjojen hankintatapa (sen dominanssi hieman yllätti). Valtaosa lukemistani teoksista oli kotimaisia.

Hyvää lukuvuotta 2019 kaikille teille ja meille!

Kuolema Kirjamessuilla

Olen keski-ikäisessä elämässäni päätynyt siihen vaiheeseen, että joudun piakkoin, tavalla tai toisella, selvittämään välini sairauden, kärsimyksen ja kuoleman kanssa. Vaikka kuolema ei juuri tällä hetkellä ole akuutti aihe, se voi minä tahansa hetkenä olla: takana on oma vakava sairastuminen, vanhemmat alkavat olla kirjaimellisesti vanhoja ja ystävienkin kanssa tapaamiset alkavat yhä useammin niin oman kuin lähipiirinkin vointien selvittelyillä. Sairaudet ovat arkipäiväistyneet, ja kuolema, vaikkei sitä haluaisi ajatella, on meidän nelikymppistenkin rivejä jo harventanut.

Ja elämä, sillä nyt muutenkin on tapana jysäytellä hamarapuolella juuri silloin kun sitä vähiten odottaa.

Olen tainnut pelätä kuolemaa koko aikuisikäni, välillä vähemmän aktiivisesti, välillä hysteerisesti. Siksi päätin (hieman tärisevin käsin) tarttua kahteen tänä vuonna julkaistuun kirjaan, jotka menevät suoraan päin pelkoni kohdetta. Toimittaja Henna Mäkelinin oman lapsen vakavasta sairastumisesta kimmokkeensa saanut Kuolema – kaikki mitä olet aina halunnut tietää ja lääkäri Juha Hännisen kymmenien vuosien saattohoitokokemukseen perustuva Kuolemme vain kerran lähestyvät aihetta kiinnostavasti eri kulmista. Kirjojen seurassa on helppo olla, sillä ne puhuvat kuolemasta arkisesti, ymmärrettävästi ja tyynnytellen. Enkä tarkoita tyynnyttelyllä nyt sitä tavanomaista kaiken kuolemiseen liittyvän vaimentamista, vaan rauhallista suhtautumista vääjäämättömään.

Juha Hänninen on saattohoitotyötä 25 vuotta tehnyt lääkäri, jonka filosofisessa kirjassa on elementtejä muun muassa esseestä, vakavasta tietokirjoittamisesta ja paikoin jopa pamfletista. Kirjan takakannessa kerrotaan sen olevan “kirja kaikille kuolevaisille”, ja harvoinpa osuu mainosteksti yhtä nappiin. Hännisen blogiteksteihin pohjautuvassa tekstikokoelmassa on rönsyä ja röyhelöä (välillä liiankin kanssa, toistoa olisi voinut karsia), ja paljon myös hymyä ja huumoria. Hänninen esittelee lääkärin näkökulman kuolemiseen ja puhuu paljon jokaisen ihmisen oikeudesta hyvään kuolemaan ja saattohoitoon.

Tämä on kirja, jonka toivoisin mahdollisimman monen lukevan. Mietin jo, kenen joululahjapakettiin tohtisin sen kääräistä, sillä niin vain on, että kuoleman ajattelua on aika vaikea kenellekään suositella ulkoapäin, jos henkilö ei itse ole siihen valmis. (Pilaan vielä jonkun joulun.)

Mäkelinin kirja on minulla yhä hieman kesken. Toivottavasti en tee sille kohtuutonta väkivaltaa toteamalla sen olevan näistä kahdesta teoksesta puhdasverisempi tietokirja. Mäkelin on haastatellut kirjaansa eri alojen tutkijoita ja asiantuntijoita. Lisäksi ääneen pääsevät monet vakavasti sairaat henkilöt, joiden kuolema on lähellä. Kirja tarjoaa myös konkreettisia vinkkejä esimerkiksi perunkirjoituksen tekoon tai kuoleman käsittelyyn lasten kanssa. Yleissävy ei kuitenkaan ole synkkä, vaikka muutaman kyyneleen taisinkin lukiessani tirauttaa. Molemmissa kirjoissa päällimmäiseksi jää humaanius ja elämänilo.

Lavan karnevalistinen ilmapallosomistus oli tämän aiheen kohdalla sopivan sopimaton – tykkäsin!

Hänninen ja Mäkelin keskustelivat kirjoistaan Helsingin kirjamessujen Hakaniemi-lavalla torstaina 25.10. Haastattelijana oli Johanna Forss. Parinkymmenen minuutin ohjelmaslotissa ei kirjoihin tietenkään päästy kovin syvälle, eikä hälyinen messuhalli ehkä muutoinkaan ollut otollisin ympäristö aiheen käsittelylle. Kirjailijakaksikon rauhallinen esiintyminen teki kuitenkin vaikutuksen. Uskallan suositella lämpimästi molempia teoksia.

 

Juha Hänninen: Kuolemme vain kerran
Otava (2018)
175 sivua
Kansi: Maija Vallinoja

 

Henna Mäkelin: Kuolema – kaikki mitä olet aina halunnut tietää
Kustantamo S&S (2018)
188 sivua
Kansi: Tiia Javanainen

© 2019 Hyviä sanoja

Theme by Anders NorenUp ↑