Tag: tietokirja

Kuolema Kirjamessuilla

Olen keski-ikäisessä elämässäni päätynyt siihen vaiheeseen, että joudun piakkoin, tavalla tai toisella, selvittämään välini sairauden, kärsimyksen ja kuoleman kanssa. Vaikka kuolema ei juuri tällä hetkellä ole akuutti aihe, se voi minä tahansa hetkenä olla: takana on oma vakava sairastuminen, vanhemmat alkavat olla kirjaimellisesti vanhoja ja ystävienkin kanssa tapaamiset alkavat yhä useammin niin oman kuin lähipiirinkin vointien selvittelyillä. Sairaudet ovat arkipäiväistyneet, ja kuolema, vaikkei sitä haluaisi ajatella, on meidän nelikymppistenkin rivejä jo harventanut.

Ja elämä, sillä nyt muutenkin on tapana jysäytellä hamarapuolella juuri silloin kun sitä vähiten odottaa.

Olen tainnut pelätä kuolemaa koko aikuisikäni, välillä vähemmän aktiivisesti, välillä hysteerisesti. Siksi päätin (hieman tärisevin käsin) tarttua kahteen tänä vuonna julkaistuun kirjaan, jotka menevät suoraan päin pelkoni kohdetta. Toimittaja Henna Mäkelinin oman lapsen vakavasta sairastumisesta kimmokkeensa saanut Kuolema – kaikki mitä olet aina halunnut tietää ja lääkäri Juha Hännisen kymmenien vuosien saattohoitokokemukseen perustuva Kuolemme vain kerran lähestyvät aihetta kiinnostavasti eri kulmista. Kirjojen seurassa on helppo olla, sillä ne puhuvat kuolemasta arkisesti, ymmärrettävästi ja tyynnytellen. Enkä tarkoita tyynnyttelyllä nyt sitä tavanomaista kaiken kuolemiseen liittyvän vaimentamista, vaan rauhallista suhtautumista vääjäämättömään.

Juha Hänninen on saattohoitotyötä 25 vuotta tehnyt lääkäri, jonka filosofisessa kirjassa on elementtejä muun muassa esseestä, vakavasta tietokirjoittamisesta ja paikoin jopa pamfletista. Kirjan takakannessa kerrotaan sen olevan “kirja kaikille kuolevaisille”, ja harvoinpa osuu mainosteksti yhtä nappiin. Hännisen blogiteksteihin pohjautuvassa tekstikokoelmassa on rönsyä ja röyhelöä (välillä liiankin kanssa, toistoa olisi voinut karsia), ja paljon myös hymyä ja huumoria. Hänninen esittelee lääkärin näkökulman kuolemiseen ja puhuu paljon jokaisen ihmisen oikeudesta hyvään kuolemaan ja saattohoitoon.

Tämä on kirja, jonka toivoisin mahdollisimman monen lukevan. Mietin jo, kenen joululahjapakettiin tohtisin sen kääräistä, sillä niin vain on, että kuoleman ajattelua on aika vaikea kenellekään suositella ulkoapäin, jos henkilö ei itse ole siihen valmis. (Pilaan vielä jonkun joulun.)

Mäkelinin kirja on minulla yhä hieman kesken. Toivottavasti en tee sille kohtuutonta väkivaltaa toteamalla sen olevan näistä kahdesta teoksesta puhdasverisempi tietokirja. Mäkelin on haastatellut kirjaansa eri alojen tutkijoita ja asiantuntijoita. Lisäksi ääneen pääsevät monet vakavasti sairaat henkilöt, joiden kuolema on lähellä. Kirja tarjoaa myös konkreettisia vinkkejä esimerkiksi perunkirjoituksen tekoon tai kuoleman käsittelyyn lasten kanssa. Yleissävy ei kuitenkaan ole synkkä, vaikka muutaman kyyneleen taisinkin lukiessani tirauttaa. Molemmissa kirjoissa päällimmäiseksi jää humaanius ja elämänilo.

Lavan karnevalistinen ilmapallosomistus oli tämän aiheen kohdalla sopivan sopimaton – tykkäsin!

Hänninen ja Mäkelin keskustelivat kirjoistaan Helsingin kirjamessujen Hakaniemi-lavalla torstaina 25.10. Haastattelijana oli Johanna Forss. Parinkymmenen minuutin ohjelmaslotissa ei kirjoihin tietenkään päästy kovin syvälle, eikä hälyinen messuhalli ehkä muutoinkaan ollut otollisin ympäristö aiheen käsittelylle. Kirjailijakaksikon rauhallinen esiintyminen teki kuitenkin vaikutuksen. Uskallan suositella lämpimästi molempia teoksia.

 

Juha Hänninen: Kuolemme vain kerran
Otava (2018)
175 sivua
Kansi: Maija Vallinoja

 

Henna Mäkelin: Kuolema – kaikki mitä olet aina halunnut tietää
Kustantamo S&S (2018)
188 sivua
Kansi: Tiia Javanainen

Nytpä tahdon olla ma

Minusta tuli tänä keväänä kesämökinomistaja. Vanhan perhemökin omistajuus on kohdallani puoliksi vastentahtoista – ei mökin vuoksi, vaan siksi, että ränsistymään päässyttä mörskää on nyt pakko ryhtyä itse remontoimaan, mikä syö aikaa, rahaa ja hermoja. Oma tupa, oma lupa, omat laskut ja vastuut. Mökki on nykyvaatimustasolla mallia askeettinen: ei sähköjä, ei vettä, puucee sekä rämettyneet tontti ja ranta. Edessä tekemättöminä ovat isot päätökset. Tehdäänkö tästä talviasuttava? Hankitaanko sähköt ja miten? Entä vesi? Hartioita lysyyn painavat myös sekava jätevesiasetus ja byrokratia ylipäätään.

Kärsimättömänä tyyppinä olen ollut jo henkisesti huutamassa Huvila & huussi -tiimiä hätiin. Kaikki uusiksi kerralla, ei jäädä tuleen makaamaan, ei kiduttavaa kymmenvuotisprojektia tänne, kiitos! Realiteettien (lue: hoitovapaan kuiviin imeneen pankkitilin) persuksiin puraisun jälkeen on ollut pakko nöyrtyä ja alistua hitauteen. Vuosikymmenen mittainen työleiri lienee tosiasia, mutta ehkä siihenkin voi opetella suhtautumaan rennosti.

Kiinnostuneena (ja vähän kateellisena) olen seurannut Aika kypsä äidiksi -blogissa käynnissä olevaa kesämökin osto- ja remonttiprojektia. Tilanteemme on aika samanlainen, mitä nyt toiset hoitavat hommaa Lontoosta käsin. Samanikäiset lapsetkin meillä on. On ollut ilo seurata, kuinka vauhdikkaasti homma tuolla etenee. Meidän minityyppimme posketon kiinnostus kaikkia teknisiä vempaimia kohtaan on aiheuttanut sen, että googlea ja muita nykyaikaisia apuvälineitä kuten puhelimia voi ilman megakilareita käyttää vain lapsen nukkuessa tai poissa ollessa. (KÄTEEN!!! KÄTEEN!!! ANNA! KÄTEEN! KONE! NAPPI! NAPPIII!!! PAINAA PAINAA!!!) Niinpä kaikki suunnittelut, viestittelyt, tiedonhaut jne. hoidetaan meillä joko päikkäriaikaan tai öisin, mikä ei ole se kaikkein rationaalisin hetki isojen päätösten tekemiseen.

Niinpä täällä on lähestytty aihetta lähinnä teorian tasolla. Hannu Rinteen Perinnemestarin kesämökki (2015) on kelpo perusteos urbaanille mökkiuunolle, joka kaipaa omien pohdintojensa tueksi selkeästi aukikirjoitettua rautalankaopasta. Kirjan mökit ovat 60- ja 70-luvuilla rakennettuja tai sitä vanhempia, mutta uudemmankin mökin remppaajalle tarjolla on hyödyllistä tietoa viranomaismääräyksistä, budjetoinnista, talotekniikasta ja tietysti myös siitä kovimmasta ytimestä: eristämisestä, mökin kuivana pitämisestä, maaleista, tiivisteistä, ovista ja ikkunoista. Perinnemestari-sarjan kantavana ideana on kunnioittaa vanhojen rakennusten historiaa, tyyliä ja rakennustapoja, mikä tietenkin on järkevää. Minulle tarkoituksenmukaista on sekin, että kirja on tuore. Kun omat pohjatiedot ovat mitä ovat, on tärkeää voida luottaa siihen, että luettu tieto ei ole auttamattomasti vanhentunutta.


Ella Rädyn ja Hanna Marttisen Suomalainen metsäpuutarha (2014) on puolestaan erinomainen haaveilukaveri. Kirjan selailu herättää toiveet siitä, että meidänkin tontillamme voisi joskus olla jotain muutakin kuin kuutioittain epätoivotuissa paikoissa sijaitsevaa epämääräistä ryteikköä / biomassaa, josta haluaa vain päästä eroon (ja joka tälle luontoon muutenkin epäluuloisesti suhtautuvalle ihmiselle on loputon uhkien lähde, jossa lapseni kimppuun pääsyä odottavat käärmeet, punkit, myyrä(kuumee)t ja suunnilleen kaikki karhua pienemmät öttiäiset). Kirja esittelee kauniita, luonnollisen näköisiä metsäpuutarhoja, joita ei ole siloiteltu liiaksi. Mahtava oppikirja jokaiselle, joka on syntynyt multasormi keskellä kämmentä. Tämä sanojen rakastaja oppi opuksesta myös paljon uusia termejä: hikevä maa, ksantofylli, siemenystö. Sympaattista on sekin, että Dendrologian seuralla kerrotaan olevan “kärhökerho”… Hikevä olkoon Päivän hyvä sana – kuvaava ja informaatiota välittävä myös sellaiselle, joka ei ole sanaa koskaan aiemmin kuullutkaan.

Kuvitus on fantastisen kaunis, tosin itse olisin kaivannut lisääkin informatiivisia kasvikuvia, koska kasvien nimet eivät kerro minulle mitään. Hauskimmillaan lukukokemus olikin täyttä dadaa: “Varjoyrtti on selvästi voimakkaampi kuin valkotäpläimikkä. Keltapeippi on myös melko vahva, mutta sen saa pidettyä kurissa. – – Joka paikassa pärjäävä rönsyansikka, valko-vihreälehtinen kirjovuohenputki ja rönsytiarella leviävät juuri sopivasti.” Siis että mikämitä? Mutta kyllä kirjan avulla noviisikin alkuun pääsee. Kasvupaikkatyypin määrittelyyn annetaan selkeitä, konkreettisia ohjeita, ja kasvien valintaa opastetaan monesta eri näkökulmasta.

Unelmia, unelmia. Siperiankärhöä tänne, alppiruusuja tuonne, peitekasviksi ainakin kuunliljaa. Mutta jos nyt silti ensin ottaisi yhteyttä siihen ystävään, jolla on raivaussaha.

Mökinomistajan työkalupakki. Pohjapiirustus, tarjouspyyntöjä, teoriaopuksia. Ja paljon kahvia.

Ja kun nyt kehulinjalle lähdettiin: varsin hyödyllinen opus on ollut myös Janne Käpylehdon Mökille sähköt auringosta & tuulesta (2014), joka tarjoaa ihailtavan tiiviissä ja yleistajuisessa muodossa tietoa kesämökkien sähköistämisestä. Erityisen havainnollisia ovat sähköjärjestelmän mitoitukseen liittyvät kaaviot ja laskukaavat. Mekin tulemme todennäköisesti päätymään aurinkosähköön, muun muassa siksi, että paikallinen sähköyhtiö päätti hinnoitella itsensä ulos yhtälöstämme. Vaan mikäpä siinä.

HelMet-lukuhaasteessa edetään tällä luku-urakalla pari pykälää:
3. Vuonna 2015 julkaistu kirja (Perinnemestari)
9. Tietokirja

Hannu Rinne: Perinnemestarin kesämökki
WSOY (2015)
272 sivua
Kansi: Hannu Rinne, Jaana Viitakangas-Rinne

Ella Räty, Hanna Marttinen: Suomalainen metsäpuutarha
WSOY (2014)
175 sivua
Kansi: Hanna Marttinen

Janne Käpylehto: Mökille sähköt auringosta & tuulesta
Into Kustannus (2014)
92 sivua

© 2018 Hyviä sanoja

Theme by Anders NorenUp ↑