Tag: tietokirjat

Keväästä kesään

Kevääni oli kovin alavireinen, ja lukeminen jäi hieman sivuun. Liian usein iltaisin olin liian väsynyt keskittymään mihinkään, toisinaan taas lukeminen onnistui, mutta ajatusten kokoaminen kirjoitusta varten osoittautui ylivoimaiseksi.

Olen kyllä lueskellut kaikenlaista. Ahmaisin Saara Turusen Sivuhenkilön aika lailla kertaistumalta. Viihdytin itseäni Gail Honeymanin Eleanorille kuuluu ihan hyvää -hittiromaanilla, samaistuin vanhemmuuden tuntemuksiin, joista Jani Toivola kirjoittaa teoksessaan Kirja tyttärelleni sekä paikkasin yleissivistystä kuuntelemalla Sinuhe egyptiläisen äänikirjana (siinähän se kevät mukavasti luiskahtikin). Tietokirjoista olen hakenut näemmä sekä elämänkatsomuksellisia (Mark Manson: Kuinka olla piittaamatta p*skaakaan) että kasvatuksellisia (Anna Tommola ja Sanna Häkkilä: Rauhoita ja rohkaise) vinkkejä. Eniten käytössä ovat kuitenkin olleet ns. lohtukirjani, joista esittelen tässä kolme. Niitä yhdistää monikin asia – tai ainakin Pariisi.

Kun mieli on musta, toimii Jean Rhys aina. Rhysin päähenkilöillä ei totisesti mene hyvin sen paremmin henkisesti, taloudellisesti kuin sosiaalisestikaan. Rhys kuvaa onnettomia henkilöitään kuitenkin suurella psykologisella tarkkuudella ja onnistuu kietomaan tekstiinsä paitsi toivottomuutta ja melankoliaa, myös tietynlaista (rappio)romantiikkaa ja kurjuuden alta sameana pintaan kuplivaa elämänhalua. Romaanin Kvartetti tapahtumat sijoittuvat 20-luvun Pariisiin, jossa päähenkilö, reilu parikymppinen Marya, pyrähtelee baarista ja suhteesta toiseen, miehistä pelastajaa etsien. Tahdoton heittopussi Marya on paikoin julmetun ärsyttävä antisankaritar, mutta naisen rooli on nähtävä suhteessa aikaansa. Sadan vuoden takaisessa Pariisissa Rhys-naisen toimeentulo todellakin oli kaksilahkeisista kiinni. Miehiinsä ripustautuva Marya, eräänlainen lapsinainen, tosin haluaisi muiden kantavan vastuun hänestä myös kaikilla muilla elämänalueilla, mikä aiheuttaa nykylukijalle väistämättä näppylöitä.

Kun sitten maailma alkaa näyttää valoisammalta ja ihminen on valmis nousemaan ylös kuopastaan, tarvitaan Patti Smithiä, sillä Pattissä on poweria. Pidän etenkin Smithin proosasta, joten odotin paljon hänen tuoreimmalta suomennokseltaan Omistautuminen, joka on alun perin julkaistu Yalen yliopiston Windham-Campbell-kirjallisuuspalkinnon yhteydessä pidettyihin luentoihin pohjautuvassa Why I Write -sarjassa. Ei Smithin kynä varsinaisesti tylsynyt ole, mutta Omistautuminen ei kokonaisuutena kuitenkaan toimi. Ongelma on pääasiassa rakenteellinen, sillä teoksen keskimmäinen osa, novelli nimeltä ”Omistautuminen”, ei ole tekstinä tarpeeksi vahva. Sen ympärille Smith on kuitenkin kirjoittanut paljon kiinnostavaa pohdintaa kirjoittamisesta ja kirjoittamisen motiiveista. Jos aihepiiri kiinnostaa, ei tämä pettymyskään ole.

Kauneimmaksi lopuksi: Patti Smithin pienoismuistelma Woolgathering, niin sisältä kuin ulkoakin kaunis pikku kirjanen, jossa Smith palaa lapsuuteensa, sen ainutkertaisuuteen ja taianomaisuuteen. Palaan kirjaan usein, ja usein kannan sitä mukananikin, sillä siitä voi lukea pienen pätkän sieltä ja toisen täältä ja tuntea olonsa jälkikäteen aina jollain tapaa kohottuneeksi.

Järki ja tunteet

Helen Macdonaldin H niin kuin haukka on vastustamaton yhdistelmä terävää älyä ja tunnetta.

 

H niin kuin haukka olisi mennyt minulta iloisesti ohi, ellei sen kirjoittaja Helen Macdonald olisi ollut Helsinki Lit -festivaalin vieraana viime keväänä. Olin kirjan julkaisun kyllä noteerannut, mutta typerästi ajatellut, ettei kiinnosta minua: haukat tai linnut ylipäätään herättävät minussa enemmän kammoa kuin viehätystä ja luontosuhdettani kuvannee parhaiten sana epäluuloinen.

Mutta sitten näin Macdonaldin puhuvan kirjastaan Helsinki Litissä ja lumouduin. Sen lisäksi että kirjailijan näkemykset olivat kiinnostavia ja hänen ulosantinsa vakuuttavaa, koin jonkinlaisen (valheellisen) anagnorisis-hetken kuunnellessani ja katsellessani itse kirjailijaa. Hän vaikutti kovin tutulta, mutta en vielä tänä päivänäkään tiedä, muistuttaako hän jotakuta tuntemaani henkilöä vai onko kyseessä vain jokin epämääräinen tunne toveruudesta. Joka tapauksessa halusin selvittää, saisinko kirjasta jotain irti.

Kuva: gummerus.fi

Kuva: gummerus.fi

Kirjaa sai jonottaa kirjastosta kolmisen kuukautta, mutta kyllä kannatti. Vaikka teos käsitteleekin pieteetillä haukastamista ja kanahaukan koulutusta (joita en pidä ongelmattomina ajanvietteinä), kasvaa se lopulta hyvin syväksi ja sydämelliseksi kuvaukseksi surutyöstä sekä ihmisen ja luonnon suhteesta. Macdonald hankkii kanahaukan selvitäkseen isänsä yllättävästä kuolemasta, ja on lopulta paeta omaa ihmisyyttään liian kauaksi Mabeliksi nimeämänsä haukan maailmaan, koska pakeneminen on suremista ja kaipaamista helpompaa.

”En voinut sietää historiaa, en ylipäänsä aikaa. Koulutin haukkaa saadakseni sen kaiken katoamaan.”

H niin kuin haukka on kaiken kaikkiaan täynnä anagnorisis-hetkiä. Se kuljettaa Heleniä läpi surutyön eri vaiheiden. Kun erakoitunut Helen alkaa hiljalleen palata haukan maailmasta kohti ihmisten maailmaa, hän tunnistaa useita asioita, jotka on sivuuttanut aiemmin. Että ihmisestä ei voi tulla haukkaa, sillä muutoin hän kadottaa ihmisyytensä. Että ihmisen kädet on tarkoitettu muiden ihmiskäsien pideltäviksi, ei yksinomaan haukkojen istumaorsiksi. Että “metsästäminen tekee ihmisestä eläimen, ja eläimen kuolema tekee hänestä ihmisen”. Ja että lopulta kaikessa tuskassa ja tempoilussa on kyse myös Helenin omasta kuolevaisuudesta.

Kirja on taiten rakennettu. Sen rinnakkaistekstinä kuljetetaan tarinaa T.H. Whitesta, 1900-luvun alussa syntyneestä brittikirjailijasta, joka kronikoi epäonnistuneen haukankoulutusyrityksensä teoksessaan The Goshawk (1951). Whiten pienoiselämäkerran ohella Macdonald punoo H niin kuin haukkaan mukaan valtavan määrän luonnontiedettä, kulttuurihistoriaa, filosofiaa sekä oman isänsä tarinan. Sekoitus on omaperäinen, ja kirja on varsin nautinnollinen lukukokemus. (Kutsuisin sitä “pieneksi helmeksi”, elleivät kirjan teemat olisi niin suuria.) Kirja on luokiteltu henkilö- ja sukuhistoriateoksiin. Sitä kuitenkin lukee kuin romaania, sillä niin huoliteltua, lyyristä ja sanalla sanoen kaunokirjallista on Macdonaldin teksti.

Helen Macdonald: H niin kuin haukka
Gummerus (2016)
Alkuteos: H is for Hawk (2014)
Suomentaja: Irmeli Ruuska
376 sivua
Kansi: Chris Wormell

Helmet-lukuhaaste:
14. Historiaa käsittelevä tietokirja

© 2018 Hyviä sanoja

Theme by Anders NorenYlös ↑