Hei, tervetuloa blogiini. Tuleva kirjoitusrupeama on yritys herätellä vanhoja rakkauksia ja löytää tukku uusia. Antakaapa kun kerron.

Lähtötilanne: entinen kulttuurin heavy user meni ja sai lapsen, eli vauvakaaoksessa, sairastelukaaoksessa ja muuten vaan -kaaoksessa ja huomasi lopulta olevansa totaalisen kuistilla kulttuurista (ja no, oikeastaan kaikesta muustakin, mutta unohdetaan se nyt toistaiseksi).  Mitta täyttyi vuoden 2014 viimeisenä päivänä, jolloin nökötin Lippupalvelun jonossa paksun, sinä päivänä vanhaksi menevän kulttuurisetelinipun kanssa. Mitä lippuja mä nyt otan? Mitä näytelmiä / artisteja nää edes on? Miten mä voin olla näin pihalla?!!!

Jotain oli tehtävä.

Tavoite: Päästä kotiovesta ulos. Osallistua. Kirjoittaa. Innostua ja innoittaa.

Kirjoitan pääasiassa kirjoista, elokuvista, musiikista ja teatterista. Kirjat ja elokuvat ovat tuttuja niin töiden, harrastusten kuin opiskelujenkin kautta, musiikkia ja teatteria tarkastelen puhtaasti fiilispohjalta.

Elokuvat ovat suurin rakkauteni, mutta niiden suhteen pää on yhä syvällä pensaassa (kun ei sinne leffaan koskaan ehdi). Ennen esimerkiksi väänsin herätyskellon soimaan kolmelta Oscar-gaalayönä – tietenkin kisa piti seurata livenä ennen töihin menoa ja jännittää omia veikkauksia ja suosikkeja. Nyt muutaman tunnin yöunien menettäminen tuntuu naurettavan suurelta uhraukselta, johon ei vähäpätöisin syin ryhdytä. Eikä lähetys ole tällä erää kovin kiinnostavakaan, kun valtaosasta elokuvia ei ole kuullutkaan. Ehdokaslistojen leffoista olen tänä vuonna nähnyt kaksi. Hohhoijaa, käännän kylkeä (jos lapsi ei herätä).

Kirjoja olen sentään lukenut, itse asiassa enemmänkin kuin ennen lapsen saamista (koska päiväuniaika). Aion osallistua HelMet-kirjastojen hauskaan lukuhaasteeseen, mutta että lukisin 50 kirjaa vuodessa, heh heh. Jos hyvin käy niin kymmenen. Helmikuu on nyt jo pitkällä, ja olen lukenut yhden.

En kuvittelekaan, että voisin enää entiseen malliin käyttää aikaa kulttuuritapahtumissa, se ei ole realismia, eikä edes toiveeni. Jonkinlaisen kosketuksen vanhoihin, itselleni tärkeisiin asioihin haluaisin kuitenkin säilyttää. Voihan olla, että vanhan painoarvo on muuttunut uuden myötä – jos näin on, sekin on kiinnostavaa ja hyvä tietää. En usko olevani ainoa uuden ja vanhan rajalla keikkuva.

En kirjoita itselleni, vaan keskustellakseni, osallistuakseni, ymmärtääkseni ja ehkä myös pikkiriikkisen vaikuttaakseni. Blogin latteahko nimi sisältää toiveen siitä, että sanani voisivat johdattaa kiinnostavien teosten äärelle pro-kulttuuri-hengessä. Kommentoittehan! (Nimi saattaa olla myös hivenen Miranda-inspiratorinen.)

Päivän hyvä sana: vaurio. Tärisee kivasti. Tulee heti mieleen ruttuinen, halkeillut pelti.